torstai 21. joulukuuta 2017

Luukku 21, Tsaikka-lasit

On jo 21. luukun aika! Tänään vuorossa ovat ainakin minulle jouluun liittyvät glögilasit, eli Timo Sarpanevan suunnittelemat Tsaikat. Kai näistä voisi teetäkin lasin nimen mukaisesti nauttia, mutta minulle nämä ovat ennen kaikkea glögin hörppimiseen.

Luukku 21, Tsaikka-lasit


Tämän tarinan te jo ehkä tiedättekin: parikymppisenä en tiennyt suunnilleen mitään rumempaa kuin nämä Tsaikat. Jotenkin metalliosan koristeellisuus ja koko muotoilun krumeluurius, olivat liikaa linjakkuutta arvostavalle. Kaikenlainen minimalismi on karissut vuosien myötä ja myös nämä lasit alkoivat jotenkin ihmeellisesti innostaa jossain vaiheessa.


Lopullinen Tsaikka-napsahdus tapahtui, kun löysin ensimmäiset kohtuuhintaiset kultaiset lasit kirppikseltä viitisen vuotta sitten. Sittemmin näitä laseja on saatu joululahjaksi ja itse hankittu pikkuhiljaa. Tällä hetkellä pidän kenties vielä kovemmin pronssinvärisistä laseista, niitäkin on kertynyt neljä kappaletta.


Aikoinaan näitä Tsaikkoja on tehty myös violetinvärisellä ja sinisellä lasilla sekä punaisella metalliosalla. Edelleenkin tuotannossa on metallinvärinen versio. Kätevää sinänsä, jos melko herkkä lasi menee rikki, niin ainakin jossain vaiheessa Iittala myi pelkkiä laseja rikkoutuneiden tilalle. Itse olen tosin ostanut kirppikseltä ns. väärän värisiä laseja, jos hinta on ollut halpa ja hyödyntänyt ainoastaan lasit ja laittanut "rinkulat" kiertoon.

Iloista torstaita! 

8 kommenttia:

  1. Olen jostakin lukenut, että "rinkulat" olisivat alun perin olleet vetoketjujen valmistuksesta ylijäänyttä materiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hauska ajatus! Mä en ole kuullut moista, mutta kuviossa on kyllä samaa kuin vetoketjussa.

      Poista
  2. Se on tosi että vetoketjutehtaan jätteestä ne tehtiin

    VastaaPoista
  3. Mullakin näitä kodin perintönä 10kpl ja nyt löysin kirpparilta just 2kpl yhteensä 5e! Olivat käytössäkin meillä taas kerran vuoteen, kun tarjottiin glögit niistä pikkujouluissa. Mäkään en valitettavasti osaa juoda näistä muuta kun glögiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi Tsaikkaa vitosella on kyllä hyvä löytö! Mä olen ollut sen verran vähän Turussa tänä vuonna ennen joulua, että lasit ovat vielä käyttämättä. Nyt täytyy tosissaan juoda parit glögit noista!

      Poista
  4. Minulla oli 21 Tsaikkaa. Annoin tyttärelle 6,pidin itse 6 ja loput myin kirppiksellä. Niistä on hankala juoda glögiäkin, kun se metallinen kahva kuumenee liikaa. Kauniita ne kyllä ovat.
    Katsku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään juoda glögiä juuri Tsaikoista. En ole huomannut kultaisten tai pronssisten pidikkeidne kanssa, lettä se kuumenisi liikaa.

      Poista