maanantai 18. joulukuuta 2017

Luukku 18, Arabian kala

Luukussa 18 lymyilee Kaarina Ahon suunnittelema ja Raija Uosikkisen koristelema talouslevy Arabialle 1950-luvulta. Tämä kaunokainen ei ole koskaan uskaltautunut veitsen terän alle, vaan se roikkuu keittiön seinällä.

Luukku 18, Arabian kala


On esineitä, joita ihailee ja ihastelee muiden blogeissa. Nämä Arabian kalalaudat, ovat yksiä sellaisia. Olinkin enemmän kuin ilahtunut, kun pari vuotta sitten silmiini osui Turussa Hassisen kirpputorilla vähän yli parinkympin hintaan tämä yksilö.


Olen kerran käyttänyt kalaa tarjoiluastiana, mutta suurimman osan aikaa se roikkuu seinällä. Salaa tietenkin haaveilen, että löytäisin kohtuulliseen hintaan muitakin kaloja. Näitä levyjä on valmistettu yksivärisinä, ainakin tummana, sinisenä ja kellertävänä.


Esimerkiksi joulupöydässä kala toimisi varmasti oivallisesti. Graavatut kalat asettuisivat nätisti kalan päälle. Oma jouluni sujuu sukulaisten ruokapöytien ääressä, eli kala saa jäädä tänäkin vuonna vain joulupöytähaaveeksi.

Mukavaa maanantaita!

4 kommenttia:

  1. No, eihän tuota tosiaankaan raaski leikkulautana pitää...on kaunis!

    VastaaPoista
  2. Nuo kalat ovat kyllä hienoja ja edullisesti olet omasi löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen tosi tyytyväinen, että omani löytyi parilla kympillä.

      Poista