lauantai 7. syyskuuta 2019

Suuri kirppismatka 2019, päivä 3 ja 4 [Kuopio, Iisalmi]

Suuri kirppismatka 2019 -postaukset jatkuvat! Vielä on jäljellä pari päivää reissua . Katsotaan, muistanko heinäkuun lopun kirppiselämöinnin kuinka hyvin.  Kirppisretken kolmas ja neljäs päivä pitivät sisällään sen verran vähemmän kohteita, että niputin päivät yhteen.

Alkujaan meidän piti käydä myös Kajaanin kirppiksillä, mutta aikataulut hieman muuttuivat. Sunnuntai olisi sopinut Kajaanin kirppisten kiertelyyn, mutta en löytänyt ainakaan netin syövereistä yhtään paikka, mikä olisi ollut avoinna. Myös Iisalmella avonaisia paikkoja oli vain yksi.

Kuopiossa kävimme itse asiassa sekä meno- että paluumatkalla. Molemmat visiitit olivat pikaisia, mutta pari löytöäkin tuli tehtyä.

1. SPR:n Kontti-kirppis, Kuopio


Eka kohde Kuopiossa oli keskustan ulkopuolella majaileva SPR:n kirppis. Liike ei ole valtaisa ja tavarat ovat esillä jopa avarasti. Mitään kauhean kiinnostavaa tavaraa ei ainakaan tällä erää hyllyissä notkunut, eli Kuopion ekasta kohteesta ei löytynyt mitään kotiin tuomisia.


2. Kirpparilla.fi, Kuopio

Olin odottavaisin mielin tästä Kirpparilla.fi-kirpputorista, koska Jyväskylässä visiitti saman nimiseen paikkaan oli sen verran onnistunut. Myös Kuopiossa tämä kirppis löytyi kylki kyljessä jättiliikkeiden välistä automarkettialueella, kuten Jyväskylässäkin.



Kiersin melko rivakkaan tahtiin kirppiksen läpi. Paria vaatetta kokeilin, mutta lopulta nappasin matkaani vain tämän rintakorun eurolla. Paikka oli hienoinen pettymys, koska olin niin positiivisesti yllättynyt samaisesta kirppiksestä Jyväskylässä. Ehkä jokin toinen kerta, tuoltakin olisi tehnyt parempia löytöjä.


3. Citypörssi, Kuopio



Citypörssiin halusin ihan sen takia, että kesäkuun visiitti oli niin onnistunut. Tälläkään erää ei tarvinnut pettyä, koska löysin kivan COS:in puuvillatopin ja kuparisen seinätaulun mökille. Itse paikka on mielestäni tosi kiva: kahvilanurkka on söpö ja myyntipöytiä on juuri sopivasti.



Paksu ja jäykkä toppi maksoi 4 euroa ja koristetaulu puolestaan 2,50 euroa. Ei siis pahan hintaiset löydökset laisinkaan!



4. 5-tien varsi, pihakirppis

Matkalla Kuopiosta Kajaaniin bongasin vitostien varrelta pihakirppiskyltin ja paluumatkalla samaisella tiellä, pysähdyimme kyseisessä paikassa. Ihanaa, että joku kirppari oli auki myös sunnuntaina!


Epäilen, että tämä yksityishenkilön pihassa oleva kirppis on ollut pystyssä jo useamman kesän. Pihassa toimi myös houkutteleva kahvila. Kaikki myytävät tavarat olivat ojennuksessa ja nätisti esillä. Lopulta en kuitenkaan tehnyt yhtään löytöä tältä pihakirpparilta.

5. Iisalmen kirppis, Iisalmi


Viimeisenä paikkana pyörähdimme Iisalmen kirppiksellä. Paikkakunnalla on toki muitakin kirppareita, mutta mikään muu paikka ei sunnuntaina ollut auki, harmi. Tämä hallikirppis ei ollut ehkä viehättävimmästä päästä, mutta oli silti mukavaa päästä edes yhdelle kirpparille myös Iisalmessa.


. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Vielä on viimeinen kirppispäivä käymättä läpi. Luvassa siis vielä Varkauden kirppikset Suuri kirppismatka 2019 -sarjassa.

Onko Kainuun kirppikset tuttuja? Mitä paikkoja suosittelet Itä-Suomessa/Kainuussa kierrettäväksi? Ensi kesähän on täällä ihan just...!

6 kommenttia:

  1. Vau, odotan innolla postausta Varkauden kirppiksistä, koska notkun siellä itse lomilla aika säännöllisesti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, kiva kuulla! Varkaus on jossain kohtaa vielä tulossa - varmaankin jotain ns. tavallista kirppisjuttua tulee vielä väliin, mutta pitää alkaa koota myös viimeisen kirppismatkan päivän juttuja kasaan.

      Poista
  2. Oi miten hieno rintakoru, eikä hinnalla pilattu!

    VastaaPoista
  3. Oletko kiertänyt Joensuun kirpparit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan käynyt Joensuussa, eli Joensuun kirpparit ja myös itse kaupunki olisi hieno nähdä!

      Poista