sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Liebster Award – kysymyksiä ja vastauksia

Sain Ripakinttu retrohuuruissa -blogin Riikalta Liebster Award -tunnustuksen. Kiitos kunniasta! Minua heitettiin myös haasteella. Leikin nimi on se, että vastailen ensin 11 esitettyyn kysymykseen ja tämän jälkeen keksin uudet kysymykset ja nakkaan haastetunnustuksen 5–11 bloggarille.

Näin LA:ta kuvaillaan: Liebster Award on lähtöisin Saksasta ja "liebster" tarkoittaa rakkain. Liebster Award -palkinnon idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen sekä pienempien blogien näkyvyyden lisääminen. Palkinto annetaan bloggaajalta toiselle.



Vastauspostauksen kuvituksena toimii kännykällä näpsästyt Instagram-kuvat. Hyvin ruokapainotteisella kuvavirralla mennään

1. Mikä on mielestäsi parhainta kirppistelyaikaa? Mikä vuodenaika ja mikä aika päivästä?

Paras kirppistelyaika on aina! Ei kai, varmaankin aamuisin olisi paras aika bongata kaikki tuoreet herkut, mutta itse lukeudun niihin ihmisiin, jotka pääsevät liikkeelle myöhään. Jos en erikseen lähde jollekin massiiviselle kirppisrundille vaikka viikonloppuna, suuntaan kirpputorille yleensä vasta noin tuntia ennen sulkemisaikaa. Mielestäni ei ole eroa, onko kesä vai talvi. Ehkä juuri ennen joulua ja aivan tammikuun alussa on heikoiten kivaa kirppiskamaa liikkeellä. Kirppishommissa käyntien määrä on yleensä oleellinen. Jos käy todella harvoin kirpuilla, löytöjen bongauksen todennäköisyys laskee. Ja toisin päin. 
2. Mikä on tämän hetken polttavin materiaalinen haaveesi?

Hmmm...vaikea kysymys. Pitkään haaveilemani Kilta-marmeladipurkki löytyy nykyään hyllystäni ja tattikulhojakin on iso ja pieni. Juuri nyt ei ole mitään aivan polttavaa haavetta. Tuntuu, että olen taas hamstrannut paljon ja kaikkea...eli pienoinen tavaraähky on taas meneillään.


Tulevaisuudessa en tosin panisi pahitteeksi, jos vastaan kävelisi kohtuuhintainen emalinen sydänkulho, Kilta-kolmiokulhoja tai Ebba Masalinin opetustaulu. Vaatekaappini kaipaisi myös yönsinistä mokkanahkahametta. En myöskään kieltäytyisi Minna Parikan ja Swedish Hasbeensin kengistä tai vanhemmasta Marimekosta ja Vuokosta. Artekille on aina myös tilaa!
3. Kuinka paljon aikaa kulutat blogimaailmassa pyörimiseen (sekä omaa blogia kirjoittaen että muiden blogeja lukien)?

Paljon. En ole laskenut käytettyjä minuutteja, mutta ns. perstuntuma on se, että istun nenä kiinni läppärin näytössä ja puhelimen ruudulla välillä vähän liikaakin. Tietysti on myös päiviä, milloin vain vilkaisee blogijuttuja ja esimerkiksi mökillä en käytä laisinkaan konetta, älypuhelinta tai nettiä (vaikka verkko toimiikin). En ole nopea päivittäjä ja minulla menee helposti yhden postauksen tekemisiin tunteja, mutta en valita. Tykkään tästä blogiharrastuksesta paljon!
4. Onko joku toinen kirppistelijä joskus vienyt nenäsi edestä jonkun tavaran, jonka olisit ehdottomasti halunnut?

Ei ainakaan muistaakseni. Tai sitten olen pyyhkinyt tuon ikävän, kauhistuttavan ja veemäisen hetken mielestäni todella tehokkaasti. Kesällä Vaasassa minua ennen kassalla asioineella henkilöllä oli todella huokean hintainen Vegeta käsissään. Jos olisin itse himoinnut astiaa, olisi tuo hetki varmaankin hyvä kertomus vastaukseksi. Joskus mietin hieman harhaisesti kirppiksellä, että "mitäköhän näissä hyllyissä on juuri ollut ja mitä kaikkea ihanaa olen missannut". En laisinkaan pidä vainoharhaisesta spekuloinnista, mutta välillä tuollaiset ajatukset hiipivät mieleen.
5. Mikä on lemppari kirppiksesi?

En osaa oikeastaan nimetä lemppari paikkaa. Turussa monet Pelastusarmeijan kirpparit ovat erityisesti vaatteiden suhteen hyviä. Astiat tai muut tavarat löytyvät ehkä mukavimmin Kirppis-Center Manhattanilta, Kirppiskeskus Hassiselta tai Mimmin kirppikseltä. Hyviä kokemuksia Turun ulkopuolelta löytyy mm. Laitilan kirppikseltä, Porin Hyllymerestä, Vaasan Adam och Ewasta ja Helsingin Kaivarin kanuunasta.  
6. Mikä on uskomattomin hintapyyntö, johon olet kirppiksellä törmännyt?

Uskomattomia hintapyyntöjä näkee melkeinpä jokaisella kirppiskerralla. Tuntuu, että esimerkiksi puhkiruostuneesta vanhasta kahvipeltipurkista on ihan okei pyytää 10 euroa. Myös nukkaantuneet akryyliset ketjuliikkeen vaatteet vaikkapa 15 eurolla lämmittävät aina kummasti mieltä. Noot.


7. Oletko koskaan tavannut naamatusten ketään toista kirppistelijää, johon olet tutustunut netissä?

Tapasin juuri menneellä viikolla Instagramista tutun Kilta-keräilijän. Kunhan saan kuvattua ihanan marmeladipurkin, kerron tarkemmin vaihtajaisista ja tapaamisesta. En ole muita kirppistelijöitä tavannut, mutta olisi kiva joskus treffata esim. kanssabloggareita. Kuka ottaa haasteen vastaan?
8. Mikä on ykköskeräilykohteesi?

Tämä ei liene kamalan vaikeata arvata, mutta Kilta-astiat. Toki ostan suunnilleen kaiken käyttötavaran kirpparilta, eli ns. keräilen kaikkea hyödyllistä vaatteista viherkasveihin. Wärtsilän emalia on myös viimeisimpien vuosien aikana alkanut kerääntyä entistä enemmän. Ehkä pian pitää myöntää, että keräilen Fineliä.

9. Mitä tapaat tehdä ylimääräiselle ja turhalle tavaralle, josta haluat päästä eroon?

Myyn kirppiksellä ja jos tavara ei suunnilleen kolmen myyntiyrityksen jälkeen tee kauppaansa, laitan SPR:n keräykseen. Myös FB:n kirppisryhmissä tulee myytyä kamaa aika ajoin. Välillä tarjoilen tavaroitani myös ystävilleni. Aivan puhkikuluneet asiat heitän roskiin. Harvemmin laitan roskakoriin mitään, minkä voi vielä kierrättää.
10. Millainen olisi unelmiesi kirppisreissu?

Unelmien kirppisreissussa olisi vuorokaudessa tunteja enemmän kuin 24. Tuntuu, että kirppismatkoilla loppuu aina aika kesken. Viime kesänä tein parikin ihan huippukivaa kirppismatkaa. Toivottavasti ensi kesänä voin jatkaa taas kirppismatkailun perinnettä. Myös Tukholmassa ja esim. Köpenhaminassa haluaisin päästä taas pian kirppistelemään. Ulkomailla kirppuilu on aina yhtä kiehtovaa! 
11. Minkätyyppisiä blogeja tykkäät seurata?

Tykkään tietysti seurata kaikkia niitä blogeja, mitä sivupalkissani komeilee nelisenkymmentä kappaletta. Kirppislöydöt, sisustus, tuunailu, puutarhat ja matkustelu inspiroivat paljon. Seurailen myös satunnaista tyyliblogeja. Kivoja kulttuuri- ja taideblogeja haluaisin löytää enemmän. On ilo myös löytää uusia seurattavia blogeja. Tästä tulikin mieleen, että oman blogin matkaan on liittynyt uusia lukijoita. Kivaa. Tervetuloa mukaan! 

Haasteen heitän eteenpäin Aamukahvia ja iltateetä -blogille, Hyvän eukon tyttärelle, Ristirouvalle ja MS Ordinarylle. Olisi ihana lukea teidän ajatuksia bloggaamisesta ja kirppistelystä. 

Kysymyslista näyttää tältä:

1. Ikimuistoisin kirppislöytösi?
2. Miksi aloitit bloggaamisen?
3. Rakkain huonekalusi?
4. Kuinka paljon aikaa kulutat blogiisi?
5. Kivoin kommentti, jonka olet blogissasi saanut?
6. Lempivärisi?
7. Mikä on ykköskeräilykohteesi?
8. Onko sinusta bloggaamisella varjopuolia?
9. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?
10. Minkä tyyppisiä blogeja seuraat mieluiten?
11. Mikä bloggaamisessa on parasta?

Rentouttavaa sunnuntaita!

14 kommenttia:

  1. Ihania ja herkullisia ruoka/kattauskuvia! Sulla on kyllä paljon hienoja astioita. Mulle tuli ihan hirvee nälkä, kun katselin noita kuvia, vaikka olevinaan pitäisi olla maha täynnä.. Ensin en oikeasti meinannut edes pystyä keskittymään lukemiseen ollenkaan, kun kuola valui pelkästään tuon ensimmäisen kuvan berliininmunkkia katselemalla :D Sit yritin miettiä edellistä kuivakkaa berliininmunkkia, jonka söin ja pystyin taas keskittymään muuhunkin kuin herkkujen himoitsemiseen..

    Näitä vastauksia oli kyllä kiva lukea. Sulla on aika samanlaisia ajatuksia näiden kysymysten suhteen kuin mullakin.

    Mielelläni otan haasteen vastaan. Musta ois kyllä joskus kiva tavata jossain isommalla bloggaajaporukalla! Ainahan se on mukavaa, jos tapaa samanhenkisiä ihmisiä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta kommentista Valtavirrassa! Yritin valita sellaisia kuvia, mitä ei olisi blogissa näkynyt ja yllätyin itsekin, kun tuli näin ruokapainotteisia. Hyvä, että näyttää herkulliselta, mutta tietty ikävä, jos nälkä vain kasvaa lukiessa. Olisi kyllä kiva tavata muita saman henkisiä bloggareita, katsotaan, jos jossain vaiheessa tapaaminen onnistuisi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, tällainen haaste on kiva saada. :)
    Hienoja ruokakuvia, astiasi ovat kyllä tyylikkäitä!
    Minä olen kerran ollut Tampereella bloggareiden tapaamisessa, se oli kyllä mukavaa. Olisi kiva jatkossakin tavata blogeista tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että haaste on otettu vastaan! Jään innolla odottelemaan vastauksia.

      Poista
  4. Herkullisia kattauksia!
    Tykkäsin myös jutun tekstistä. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta Eeva! :) Voisin koittaa ensi viikonloppuna ottaa haasteen vastaan ja vastata kysymyksiin! Ja onpa tosiaan herkullisen näköisiä ruokia ja astioita. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Ristirouva! Jään siis odottelemaan innolla vastauksiasi!

      Poista
  6. Kiitos haasteesta! Palaan kun perhe suo ja saan rauhallisen tuumaustauon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että otat haasteen vastaan Salla!

      Poista
    2. No niin, pikkasen otti aikaa mutta kysymyksiin vastattu.

      Poista
    3. Hienoa, täytyy tulla sun blogiin lukemaan vastaukset!

      Poista
  7. Mä niiin tykkään lukea tälläisiä kysymys-postauksia! Tässä on bonuksena yliherkullisen näköiset kuvat, varsinkin salaatti näyttää hyvältä ♥.

    Ylihinnoiteltuja (keskitasoon tai omaan piheyteen verrattuna) tuotteita tuntuu olevan aina liikaa myynnissä. Jos joskus bongaat kirppiksellä blondin, joka vihaisesti tuhahtelee hinnoille -niin se voin olla minä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla Anna! Mä tykkään myös lukea ja tehdä kysymyspostauksia, eli mulle voi aina heittää haasteen! Mä olen myös sellainen hinnoille tuhahtelija tai huutelija...tunnistetaan siis toisemme hyvin, jos kirppiksellä törmätään.

      Poista