lauantai 29. elokuuta 2015

Fiiliksiä Siivouspäivästä

Kotiuduin vähän aikaa sitten Siivouspäivän vietosta. Päivä oli ihanan aurinkoinen, ihmiset tuntuivat olevan hyvällä mielellä, ja mikä parasta: sain myytyä kivasti tavaraa pois!
Lähtötilanne myyntipaikalla.


Pakkasimme eilen autoon kaksi isoa ja yhden pienen Ikea-kassin tavaraa ja suuntasimme ystävien luo Helsinkiin. Tein tällä viikolla myös kilpavarustelussa melkoisen parannuksen myyntitapahtumia ajatellen: olen rimpulan Ikea-vaaterekin iloinen omistaja.

Tänään olikin jo hyvissä ajoin kello soittamassa. Minä tosin olin varmuuden vuoksi jo klo 6.15 lähtien hereillä, kiitos huonojen unenlahjojen ja työstressin (mikä kiusaa mukavasti välillä myös lauantaiaamuisin klo 6.15...argh!).

Suuntasimme Helsingin Vanhaan kirkkopuistoon, eli tuttavallisemmin Ruttopuistoon. Vähän jännitimme autossa ystäväni kansa, että olisimmeko sittenkin liian myöhään liikkeellä, mutta ei. Puoli kymmenen aikaan pelipaikalle saapuminen, taisi olla juuri passelisti. Saimme hyvän myyntipaikan hiekkapolun varrelta nurmikolta.



Myyjiä oli paljon jo aamusta. Onneksi myös ostajia valui tasaisesti ja sainkin lopulta myytyä tavaraa pois mielestäni hyvin. Kotiin kannoin takaisin kolmen kassillisen sijaan puolitoista.

Viereiselle myyntipaikalle saapui meidän jälkeen nainen, millä oli aivan uskomattoman paljon aivan uskomattoman upeita vaatteita myynnissä. Houkutus oli melkoinen ja lopulta viime minuuteilla ostin Benettonin mintunvihertävän neuletakin 2 eurolla itselleni. Onnekseni suurin osa mekoista, paidoista, kengistä, housuista jne., oli minulle useamman koon liian suuria. Toki tapahtui myös lievä repsahdus: bongasin alkumetreillä vaaleansinisen nahkalaukun kirppishaukan nopeudella ja se oli menoa se.

En voinut vastustaa ranskalaisen Deux filles en fil -merkin (nykyään FFIL) nerokasta nahkareppua. Repun pystyy rakentamaan myös olkalaukuksi, koska kaikki saumat ovat nepparikiinnitteisiä. Ostin viitisen vuotta sitten roimalla alennuksella samalta merkiltä käsilaukun noin sadan euron hintaan. Reppu lähti matkaani kympillä, eli en voinut kuin vikistä.




Muuten pysyin visusti omalla myyntipisteellä. Toki ystäväni tavaroista matkaani lähtivät Benettonin vadelmanpunainen villapaita, silkkihuivi (huivin nappasin jo aluksi, koska tarvitsen päähäni suojaa) ja Iberon rintakoru. Annoin vastineeksi nimellisesti euron tästä saaliista.

Vanhaa ja uutta Benettonin villaneuletta.

Iberon rintakoru, silkkihuivi, villapaita ja -takki (yhteensä 3 euroa).

Vaikka tein ostoksia, ei mieleni ole kovin musta (rehab...), koska onnistuin lopulta myymään tavaraa tänään pois hyvin (myös rahallisesti). FB:n retroryhmässä on tullut viime aikoina myytyä myös mukavasti.

Yksi päivän hienoista hetkistä oli se, kun sain pidettyä omasta hinnoittelustani kiinni ilmiselville jobbareille. Toinen, oikeasti hieno hetki oli se, kun myin ihanalle japanilaiselle pariskunnalle Arabian teekannun ja Kilta-neliövadin. Ostajat vaikuttivat ikionnellisilta <3

4 kommenttia:

  1. Oih, kuvia katsellessa ihan pikkuisen taas korpeaa, että piti olla tänään töissä eikä päässyt kirppistelemään lähes ollenkaan. Aika ihania sun kaikki löydöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ristirouva! Ainakin tuolla Rutopuistossa tuntui olevan paljon katseltavaa ja ostettavaa. Varmasti seuraavia Siivouspäiviä tulee, eli pääset itsekin toivottavasti kirppistelemään.

      Poista
  2. Haa, pystyin kuin pystyinkin välttelemään Siivouspäivän houkutukset, vaikka myyntipöytiä oli kaupan åihallakin, jonne piti mennä ostamaan viikonlopun ruoat. :) Lohdutuksesi hain eilen roskalavalta noppakiviä kesäpesän puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hieno suoritus. En olisi varmaan itse pystynyt moiseen. Olin tosin aika ylpeä omasta suorituksestani, koska en harhautunut sen enempää kuitenkaan ostelemaan.

      Poista