torstai 29. syyskuuta 2016

Kehäkukka-emalikulho, hups

On emalikulhoja ja on emalikulhoja. Minun kolme kuosisuosikkia Kaj Franckin suunnittelemien isojen kulhojen kyljessä Finelin emalissa ovat tatti (Esteri Tomula), sydän (tuntematon suunnittelija tai Gunvor Olin-Grönqvist) ja kehäkukka (Esteri Tomula, kuvio tunnetaan myös Incana). Itse koen olevani aivan aloittelija näissä emalikulhohommissa ja ihan hyvä niin. Minähän en edelleenkään edes kerää emalia, kuten huomaatte.



Törsäsin nyt kuitenkin ihan sievoisen summan rahaa tähän kauneuteen huutokaupassa Facebookin retroryhmässä. Kulho on ulkopuolelta erittäin hyvässä kunnossa ja yhtä pikkuriikkistä reunassa olevaa emalirikkoa lukuun ottamatta kulho on kovin siistissä jamassa. Sisäpuolella on vispilän (?) jälkiä, mutta minua nuo jäljet eivät haittaa.


Kulho saapui luokseni Helsinkiin, mutta ehkä kiikutan sen muiden lajitoverien luo Turkuun. Luulen, että jatkan hidasta keräilytahtia näiden kulhojen kanssa. Haluaisin löytää vielä ison sydänkulhon ja Kehrä-kuvioisen kulhon keittiööni. Myönnettäköön, että kuola kyllä valuu, kun katselen esim. Keltainen kahvipannu -blogin kulhokokoelmaa tai Pilviraitin ihanaa olohuoneen astiavitriiniä. Myös bloginsa kuopanneella Ripakintulla taitaa edelleen olla aika mahtava kokoelma emalia. Instagramissa voi ihastella myös upeita emaliesineitä mm. Emalisydän-tilillä.



Millaisia emalihaaveita lukijoilla on vai vai alkaako buumi pikkuhiljaa hiipua?

Ps. Pahoittelut kännykkäkuvista, alkaa olla vähän jo ikävä järkkärikameraa

12 kommenttia:

  1. On se kaunis! Hyvä ostos. :) Nuo vispilänjäljet saat pois Universal Stonella. Sitä löytyy markettien siivousainehyllystä. Pieni vihreä purkki on aika hintava, mutta kestää pitkään ja käy lähes kaikkeen puhdistukseen. Sillä mä kiilloittelen ja puhdistelen omat aarteet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos! Itse asiassa mulla on Turussa Universal Stonea, eli pitää testailla. En ole vielä kamalan montaa kertaa tuota ihmeainetta käyttänyt, mutta nyt pitää ottaa testiin!

      Poista
  2. Kehäkukka on se kaunein <3 Omista kokoelmistanikin se löytyy! Emalivillitys on omalta osaltani siinä pisteessä, että enää haluaisin suuren matta mustan emalikulhon ja Finelin mustavalkoisen Kukka-kulhon ja kannun. Siitä huomaan myös keräilyintoni tasaantuneen, että olen jopa myynyt joitain aarteitani eteen päin :) - @mirkkukaroliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirkku! Kokoelmasi kuulostaa tosi makealta! Toivottavasti vielä musta mattakulho ja Kukka-yksilöt jossain vaiheessa löytyvät.

      Poista
  3. Kaunis!!
    Minullakin on tatti ja sydänkulhot..:)

    VastaaPoista
  4. On kiva.
    Pilviraitilta tulikin hyvä puhdistusvinkki.
    Kiva lukea että muillakin on näitä epävirallisia kokoelmia.

    VastaaPoista
  5. On se vaan niin hieno ♥ Mä himoitsen kans kehrää mutta valkoisena tai keltaisena =)

    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Valkoinen tai keltainen kehrä taitaa olla aika hirmuisen harvinaisia. Pidän joka tapauksessa peukut pystyssä, että nappaat vielä erikois-Kehrän!

      Poista
  6. Hieno kulho tosiaan!
    Mutta Iloista emalia -kirjan (WSOY 2015) tekijän Helena Leppäsen mukaan kuvio ei ole Esteri Tomulan, kuten yleisesti luullaan, vaan suunnittelija on jäänyt tuntemattomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kiitos tiedosta. Aika monen kuvion kohdalla taitaa olla kiistaa tai epäilystä, kenen kynästä kuvio on peräisin. Harmi, että suunnittelijasta ei ole varmaa tietoa.

      Poista