tiistai 19. huhtikuuta 2016

Lauantai-Hietsu



Piipahdin viime viikonloppuna Helsingissä perjantai-illasta lauantai-iltapäivään. Visiittiin sisältyi monta ensikokemusta: Kansallisteatteri, yö jugend-hotellissa, Hietsun lauantaikirppis ja Espoon SPR:n Kontti.



Konttia olin kytännyt jo jonkin aikaa bussin ja auton ikkunasta ja sinne päätettiin kurvata kotimatkalla Turkuun. Hietaniemen kirppikselle puolestaan ajauduttiin. Kun tajusin, että kirppis oli käynnissä, en voinut vastustaa kirppiksen kutsua. Otin suorastaan juoksuaskelia ja huonosti nukuttu yökään ei painanut enää laisinkaan olemustani... Kirppis, oi kirppis, auttaa vaikka väsymykseen!



Osa myyjistä oli melkeinpä ammattimaisia ja olin varautunut ns. Helsinki-hintoihin. Esimerkiksi melkein kaikki peltipurkit ja Marimekot olivat kovissa hinnoissa, mutta löysin mielestäni mukavan hintaisia kotiintuomisia. Ensin ostin kaksi priimakuntoista ja leimallista Kilta-teekupin aluslautasta yhteensä kahdella eurolla.

Aarikan Tuliaispurkin näin jo kaukaa. Kysyin elintarvikekelpoisen purnukan hintaa ja kymmenen euroa tuntui aika kovalta hinnalta. Katselin saman myyjän vaaterekkiä ja katseeni osui ihanaan Vuokon mustavalkoiseen puuvillamekkoon. Sain tingattua mekon 25 euroon ja lähdin nostamaan käteistä (kirppis tuli siis oikeasti yllätyksenä!). Rahanhakumatkalla mietin, että jos saan mekon ja purkin kolmellakympillä, ostan ne molemmat. Ja kas, pian olin mekon ja purkin onnellinen omistaja.

1970-luvun vaatteissa on oma henkensä. Tykkään vahvasta kestävästä puuvillasta ja ajattomuudesta, mikä tästä kesävaatteesta huokuu. Takkimekko on usein myös helppo valinta, ei liian juhlava, mutta ei epäsiistikään.



En edes sovittanut mekkoa, koska olin silmämääräisen arvioinnin jälkeen melkein varma, että vaate on sopivan kokoinen. Onneksi ei tullut hutia!

Tämän värinen Tuliaispurkki on ollut passiivisessa etsinnässä. Minulla on tarjotin ja matalia lautasia samalla kuosilla. Ehkäpä viimeistään joulun aikaan saatan koko setin yhtä aikaa näkyville. Nyt purkki päätyy kuivatavarahyllylle, sisään kaadan todennäköisesti ruisjauhoja.


Hietsun jälkeen suuntasimme vielä Espoon Konttiin, mikä on lähellä Turku-Helsinki-moottoritietä. Olin ajatellut, että tuo Kontti on varmasti oikea aarreaitta. Olinkin hieman ihmeissäni, kun tajusin että paikassa ei ole edes ns. erillistä retro-osastoa (eipä se mitään, yleensä hinnoittelu on myös sen mukaista). Katselin ensin astiaosastoa ja löysin ystävälleni kauniita kultareunaisia laakeita kuohuviinilaseja halvalla (5 euroa 8 kpl). Sieni- tai marjakorin nappasin mökille odottamaan marjastus- ja sienestyskautta (4 euroa).

Tajusin tässä samalla, että löysin aivan lopuksi vielä aletangosta hupullisen, kapealinjaisen villakangastakin 8,50 eurolla, mutta unohdin kuvata takin, koska lykkäsin sen heti pakastimeen kun saavuin kotiin. Takista kuvaa siis myöhemmin. Ainakaan kyseessä ei ole aivan uuden uusi yksilö, koska takki on valmistettu Tsekkoslovakiassa.

Loppuun vielä fiiliskuvia Glo Hotel Artin jugend-hienouksista.



Ja hei, turkulaiset! Olen myymässä kamojani Kårenin kirppiksellä nyt sunnuntaina. Toivottavasti väki löytää paikalle! Ainakin alkuvuodesta kirppikset olivat kovin suosittuja.

Mukavaa loppuviikkoa.

12 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä. Minä rakastan hietsun kirppistä, sieltä olen tehnyt ihan loistavia löytöjä Helsingissä asuessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hietsun kirppis oli mulle tuttu, mutta nyt vasta ekaa kertaa todellakin tein löytöjä ja kiersin ihan kunnolla. Ihanaa, kun oli vielä niin kaunis ilma.

      Poista
  2. Voi kun pääsisin nyt sinne Kårenin kirppikselle...naapurkaunpungissa asun, mutta ei vaan ole ollut tilaisuutta siellä pipahtaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset paikalle nyt sunnuntaina! Nykäise hihasta, jos tunnistat mut.

      Poista
  3. Ihania löytöjä ♥ Varsinkin tuo mekko on ihana ♥ Mä en ole ikinä käynyt Hietsussa, mutta toivottavasti joskus pääsen =)

    Tänä viikonloppuna on muuten Tampereella Moron peräkonttikirppis. Mä en valitettavasti pääse, kun mun on pakko tehdä mattoa, että saan sen kesäksi lattiaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Peräkonttikirppikset on usein hauskoja. Mä en ole puolestaan koskaan käynyt rompetoreilla, tänä vuonna täytyy kokea kyllä sellainen!

      Poista
  4. Kuvittele, meidän tuppukylän kirpparilla tuosta aarikan purkista pyydetään 17€! Morjens.
    Ihana mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aikamoista! Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, että sain purkin lopulta vitosella.

      Poista
  5. Hienoja löytöjä. Hietsun kirppis on jännä paikka, sieltä voi löytää mitä vain. Hotelli on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Hietsu vaikutti tosi kivalta, täytyy mennä uudelleen. Hotellin julkisivu ja aula ovat upeita.

      Poista
  6. Hyviä löytöjä teit. Mä oon ihan kirppis hullu. En muista olenko ollut sun blogissa aiemmin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

    VastaaPoista