lauantai 21. tammikuuta 2017

Käytännöllisiä kirppislöytöjä

Olen tottunut ostamaan kirppikseltä niin sanotusti ihan tavallisia asioita. Aina en katsele kirppiskierroksella keräilytavaraa tai jotain ekstraa, vaikka yllättävän usein sellaistakin löytyykin. Olen huomannut, että melkein kaiken saa kierrätettynä. Hyvä niin.


Viime viikon perjantaina pistäydyin Helsingissä Mäkelänkadun Emmauksessa. Matkaani lähti kolme käytännöllistä löytöä: teesihti (1,20 euroa), villasukat (4 euroa) ja vajaa paketillinen Havin kynttilöitä (2,50 euroa). Varsinkin nuo villasukat ovat minusta ällistyttävän halvat! Langat tuntuvat laadukkaalta ja sukka istuu jalkaan kuin nakutettu. Olen nyt pitänyt sukkia aktiivisesti kotosalla jalassa ja todella peukutan näitä!


Kynttilät matkasivat mukanani Turkuun. Vähän kyllä naureskelin, kun raahasin neljä kynttilää kaiken muun kannettavan lisäksi. Välillä taidan olla myös vähän pihi. Teesihti on päivittäin käytössä oleva kapine. Välillä näistä pettää mekanismi ja tuntuu, että teen suurkuluttajalla ei näitä voi olla liikaa!




Onko hyödykkeiden tai niin sanotusti käyttötavaran ostaminen tuttua kirpparilta, mitä mieltä olette? Tunnelmallista viikonloppua!

12 kommenttia:

  1. Ehdottomasti! Esimerkiksi maljakot, tarjottimet, kynttilänjalat, tietyt keittiövälineet ja kukkaruukut löytää paljon halvemmalla kirppareilta (plus vielä erityisyyslisällä). Eilen juuri löysin Fidalta metallisen/alumiinisen vanhan munaleikkurin. Itse en kananmunia syö, mutta oli niin kaunis, että oli pakko ostaa - vaikka sitten aamiaisvieraita varten. En tiedä, menikö käytännöllisyys tuossa ehkä vähän ohi... Ainakin silmäniloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, usein kirppiseltä löytyy juurikin ihan tavallisia asioita paljon halvemmalla kuin perinteisestä kaupasta. Ja plussaa on ainakin minulle se, että tavara on jo kertaalleen tuotettu ja sen saa uudelleen käyttöön.

      Poista
  2. Mä ostan ns. kotivaatteita, lähinnä puseroita. Olenpa vain löytänytkin muutaman takinkin ja siistejä ovat olleet kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Vaatteita on mun mielestä kiva etsiä kirppareilta ja yleensä hyvälaatuisia vaatteita saa sopuhintaan, mikä on ilahduttavaa tietysti.

      Poista
  3. Kyllä on tuttua. Vaikka aktiivinen kirppisharrastukseni on aika nuori, olen hämmästynyt miten hyvin kirppareilta sitä etsimäänsä ja tarvitsemaansa löytää. Mulla on usein erilaisia "projekteja", olen etsinyt mm. säilytysrasioita, talvi- tai syystakkia, villapuseroita (siis oikeaa villaa), ja hyvin on löytynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta kyllä löytyy melkein mitä vain! Hankalaa on mielestäni siinä vaiheessa, jos oikein etsimällä etsii, koska yleensä juuri silloin vastaan ei tunnu tulevan juuri sitä, mitä kalastelee.

      Poista
  4. No ei tosiaan olleet kalliit sukat! Seiskaveikka maksaa suurin piirtein 4,30 euroa ja saakohan yhdestä kerästä juuri sukkaparin. Paha sanoa, kun en itse neulo =)

    Nuo teesihdit on tosi hyviä! Meillä on noita kans, mutta ne ovat enemmän tai vähemmän rutussa =) Mä pyrin kans ostaan kaikki käyttötavarat kirppikseltä ja aika harvoin olen joutunut luovuttaan sen takia, että en löytäisi etsimääni ja ostanut sen sit uutena. Hintojen kanssa saa kyl olla tarkkana, kun mä en aina tiedä kauppojen hintoja ja oon tainnut pari kertaa ostaa kirppikseltä kalliimmalla kuin mitä vastaava maksaa kaupassa =D Mukavaa alkanutta viikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne, välillä mä taidan ostaa myös kirpparilta jotain kalliimmalla kuin tavallisesta kaupasta, mutta onneksi aika harvoin. Mukavaa alkanutta viikkoa myös sulle!

      Poista
  5. Löysin juuri tänään täydennystä arkiastioihini Puotinharjun Fidasta. Sieltä olen aiemminkin löytänyt paljon Teemaa.
    Samoin kirppareilta löytää hyvin kukkaruukkuja ja omakotiasuja kun olen niin niitähän tarvitaan pitkin pihaa. Nappaan aina myös vesisaavit, jos sellaisia vaan huomaan.Kerään niihin kukkienkasteluvettä kesäisin. Saavit ovat muuten yllättävän kalliita esim. Etolassa.
    Ja yksi kiva vinkki kirpparikiertäjille, jos on lapsia. Valkosipulipuristimella saa tehtyä hauskaa muovailuvahaspgetttia. Niitä ostan aina ja vien työpaikalleni päiväkotiin.
    Stiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että kaikkea tarpeellista löytyy kirpparilta! Kukkaruukut on sellaisia, mitä mä ostan myös melkeinpä aina käytettynä. Etsin muuten tosi kauan juuri valkosipulinpuristinta mökille ja vasta viime kesänä tuli vastaan yksi hyvä yksilö. Ehkä sä olit ehtinyt aina napata mun nenän edestä puristimen!

      Poista
  6. Mä taas yritän nykyään etsiä enemmän käytännöllisiä asioita kirppiksiltä kuin niitä ihania turhuuksia.... Ja on tosiaan halvat villasukat olleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännöllisten asioiden etsiminen ja löytäminen kirpparilta on kyllä hyvä juttu! Mä kyllä hairahdun helposti ns. turhuuksiin myös.

      Poista