torstai 19. marraskuuta 2015

Tallinnan löydöt

Auringon säteiden pilkahdus vanhassa kaupungissa.


Olin pikavisiitillä Tallinnassa. Pidän kaupungista (ja koko Virosta se vähän, mitä maata tunnen) todella paljon. Tykäämiseen vaikuttaa varmasti myös se, että Tallinnassa asuu rakas ystäväni. Tällä kertaa aika kului syöden, putiikkeja ja gallerioita kierrellen ja elämästä nauttien mitä parhaimmassa seurassa.

Marraskuinen Telliskivi, Tallinna.


Heti lauantaina painelimme tuttuun Kalamajaan kahvila Boheemen myöhäiselle aamiaiselle ja siitä Telliskivin kirppikselle. Olimme sen verran myöhään liikkeellä, että osa kirppispöytien pitäjistä oli jo lähtenyt, mutta löysin silti ihanan messinginvärisen rintaneulan (5 euroa). Peltipurkkeja, laseja ja ruokailuvälineitä ihailin kyllä, mutta onnistuin pysymään erossa muista houkutuksista.



Telliskivin kirppis.



Ravintola F-hoonen kanssa samasta rakennuksesta löytyy virolaista käsityötä, designia ja kosmetiikkaa tarjoilevia pikkuliikkeitä ja tällä kertaa yksi liiketiloista oli vanhojen tavaroiden pop up -putiikkina. Liikkessä oli vaikka mitä houkuttelevaa, mutta pidin näppini melkein kurissa ja ostin vain kaksi venäläistä lasista joulukuusen koristetta (à 3 euroa). Tavarat oli valikoituja ja hyvässä kunnossa, eli aivan kirppishinnoista ei ollut kyse, mutta hinnat olivat silti huomattavasti halvemmat kuin vaikka suomalaisissa vanhan tavaran liikkeissä.



Kiinnostavaa tällä kertaa oli tutustua myös aivan toisenlaiseen kapunkiestetiikkaan, Neuvostoliiton aikaiseen lähiöön ja sen palveluihin!




Ravintoloista minun on pakko hehkuttaa kahta uutta tuttavuutta Tallinnan keskustan ulkopuolella: Mustamäen ja Öismäen tuntumassa vanhassa puutalossa, omenapuutarhan keskeltä löytyy Umami ja täysin toiselta suunnalta (Vimsissä) aivan meren rannassa komeilee ravintola Noa. Aivan ultimaalisen hyvää ruokaa molemmissa paikoissa!

Ravintola Umamin ihastuttava sisustus.


Marraskuu ei ole ehkä se kukkein matkustusaika, mutta oma viehätyksensä on myös tämän synkeän kuun kalpeassa valossa, harmaudessa ja alakulossa.

2 kommenttia:

  1. Nää vinkit pitää ottaa talteen, ois kova kuume päästä taas käymään Tallinnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vinkeistä on ehkä hyötyä! Toivottavasti pääset pian Tallinnaan käymään.

      Poista