maanantai 1. kesäkuuta 2015

Eräs kirppislauantai

Pari viikkoa sitten hyppäsin pyörän selkään lauantaina jo ennen puolta päivää ja lähdin sotkemaan kohti Kuralan Pelastusarmeijaa. Olin käynyt samaisessa paikassa maaliskuussa ja silloin tuntui, että kirppis oli pullollaan kaikkea kivaa. Tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä. Lastasin ostokoriin valehtelematta 15 vaatetta ja toivoin, että suurin osa olisi päällä huonoja. Sain karsittua vaateostokset kolmeen pitkällisen sovitussession jälkeen.

Marimekon tunikan lähti matkaani, vaikka hinta kirpaisi kyllä. 16,50 euroa. Poikkeuksellisen paljon kirpparivaatteeksi, mutta yritin perustella itselleni, että uutena tuo paita olisi maksanut edelleen aika paljon enemmän.




Olen nyt jo pitänyt tunikaa usempaan otteeseen ja luulenpa, että yhteinen tiemme ei tule olemaan lyhyt.


Tämä toppikaunokainen on jonkun itse tekemä. Nuo napit kuuluvat selkäpuolella. Hyvää ompelujälkeä ja laadukasta kangasta, tällaisia olisi ilo löytää useamminkin. Toppi kustansi 1,40 euroa. 

Täysin mahdoton kuvattava on tällainen musta laskeutuva viskoosipaita. Todella vähän käytetty, ellei jopa uusi paita on alun perin Ellokselta ja tästä köyhdyin 1,70 euroa. 

Viehättävä kaulakoru on melko minimalistinen makuuni, mutta koru on jo nyt osoittautunut todella käyttökelpoiseksi. Riipus maksoi noin euron.



Kuralasta poljin Nummeen Laiskan kirppikselle, missä olen viimeksi käynyt varmaankin pari vuotta sitten. Jos en olisi haalinut Pelastusarmeijalta useampaa juttua, olisin varmasti sortunut pariinkin ihan kivaan tavaraan tuolla, mutta osasin kerrankin jättää jotain hyllyynkin.

Viimeinen kohde oli Kirkkotien Ekotori. Olen ennenkin löytänyt samaisesta paikasta Kilta-astoita. Tälläkin kertaa löytyi Kiltaa: ruskea pieni kulho ja tumma kuppi löytyivät yhteensä kuudella eurolla. Kullattuja japanilaisia lusikoita näkee välillä ihan kiskurihintaan, mutta nyt yksi lusikka maksoi euron. Sillihaarukka taisi olla parikymmentä senttiä.

Kemianmaljan löysin Pelastusarmeijalta. Se on toiminut jo nyt ansiokkaasti maljakkona. Malja malsoi kolme euroa.



4 kommenttia:

  1. Ihana Marimekon tunika, kyllä minäkin tuon hinnan olisin siitä pulittanut. Muutkin löydöt ovat oikein mukavia ja koru on nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekon tunika on kyllä osoittatunut loisto-ostokseksi. Enää ei siis hintakaan samalla tavalla kirpaise!

      Poista
  2. On kyllä kaunis tunika ja kuitenkin alkuperäistä hintaa huomattavasti edullisempi. Kävin tänään ( taas ) kirpulla ja ei hitsi mikä kirpparikuume jäi päälle, kyllä näitä on mahtava kiertää aina vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppiskuume on kyllä sitkeä "tauti". Välillä just se, että ei löydä mitään, aiheuttaa entistä pahempia oireita. Onneksi on kirpparit!

      Poista