maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tampereen ja Maskun tuliaiset

Toukokuun loppupuolella poikkesin Tampereella järjestetyllä Hämeenpuiston vilttikirppiksellä. Ideana taisi olla se, että paikalle sai kuka vain tulla myymään maksutta. Myyjiä oli jonkin verran, mutta myytävä tavara ei ollut mitenkään kummoista tai sitten kaikki aarteet olivat jo siirtyneet uusille omistajille, kun saavuin paikalle. Tein kuitenkin joitakin löytöjä. Tietysti.


Kiinalainen hyväkuntoinen emalimuki jatkaa eripariemalimukien sulavaa linjaa. Kolmen euron lintukoristeinen kuppi oli vain liian söpö ja en voinut jättää sitä ostamatta. Mitään järjellistä perustetta sen ostoon ei tietenkään ollut.

Pähkinää rouskuttava orava -koru menee hieman samaan kategoriaan: liian söpö jätettäväksi kirppisviltille. No, korut eivät ahdista minua: ne menevät pieneen tilaan ja niiden käyttöaste on kova. Metallinen riipus maksoi kaksi euroa.


Kolmas Tampereen-löytö on Nanson yöpaita. Hyvälaatuisen oloinen pitkähihainen paituli lähti kahdella eurolla matkaani. Tämä koira- ja timanttikuvioinen vaate menee ehkä mökkikäyttöön: kosteassa mökkiympäristössä tuntuu tarvitsevan helposti kesälläkin pitkähihaista yöpaitaa.

Maskun Wanhasta Nestorista nappasin viime sunnuntaina sinisen muovilaukun (3,20 euroa). Tällaiset laukut ovat todella nostalgisia! Näitä valmistetaan nykyään myös uustuotantona, mutta tämä taitaa olla vanhempi yksilö. Viime keväänä hankin valkoisen samanmoisen laukun, mutta laukun kahva katkesi harmillisesti. Täytyy katsoa, jos saisin korjattua kantokahvaa jotenkin.



Wanhasta Nestorista löytyi myös valkoinen paksu ja kestävä puuvillainen lakana (2,40 euroa) ja Stadiumin musta ulkoilutakki (5 euroa).

Wanhassa Nestorissa on nykyään uusi omistaja ja hyllypaikkoja taitaa olla enemmän kuin ennen. Kirppiksellä olisi ollut muitakin houkutuksia, mutta onnistuin vastustamaan maljakoiden, peltipurkkien, emalin ja kuppien kutsun.

12 kommenttia:

  1. Taisit osua Tampereelle kansallisena Siivouspäivänä 28.5, http://siivouspaiva.com/, jolloin myyjiä oli paljon muuallakin kuin Hämeenpuistossa. Siellä kyllä paljon. Elokuussa taas Siivouspäivä ympäri Suomea.
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilttikirppis oli Siivouspäivää edeltävänä viikonloppuna, eli olisi voinut olla hyvin Siivouspäivänkin juttuja, mutta tuolloin olisi varmasti ollut vielä enemmän porukkaa liikkeellä. Tänä vuonna on Siivouspäivään päässyt osallistumaan, ehkä syksyllä sitten taas.

      Poista
  2. Nuo korilaukut ovat todella sympaattisia, minulla oli sellainen keltainen, mutta menin ja myin sen nyt harmittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ehkäpä korilaukku tulee vielä uudelleen kohdallesi, toivotaan niin.

      Poista
  3. Pari viikkoa sitten löysin varastosta pienen punaisen korilaukun, joka oli ostettu kuopukselle (vuosimallia -87) joskus ehkäpä 90-luvun alussa. Nyt siinä voi säilyttää mummulassa vaikkapa pieniä muoviautoja, joilla kuopuksen poika (1 v 2 kk) leikkii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tarina korilaukusta ja sen historiasta, kiitos Arkeilija.

      Poista
  4. Voi miten ihana tuo laukku! Mä haluaisin kans tuollaisen langoille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Tämä laukku olisi varmasti kätevä myös langoille. Toivottavasti löydät oman yksilön itsellesi!

      Poista