torstai 30. kesäkuuta 2016

Kaikenlaista

Kesäkuu lähenee loppuaan ja se tarkoittaa kesälomani lähestymistä. Jihaa! Viimeiset pari viikkoa ovat olleet sellaista työnsankaruutta, että olen ehtinyt keskittyä suunnilleen vain työntekoon ja nukkumiseen. Juhannuskin meni tuossa välissä  erittäin hyvin ja loistokkaasti  mutta bloggaaminen on tässä kaikessa tohinassa jäänyt taka-alalle.

Kasasin postaamattomat kirppisostokset yhteen ja aikamoinen pino kaikenlaista on taas kertynyt. Olen ehtinyt kirppistellä mm. Helsingissä ja Tampereelle + tietysti Turussa.

Tarkkasilmäisimmät huomaavat erään paljon puhutun muumimukin piileksivän löytöjen joukossa. Kyllä! Esi-isä on saapunut kotiin. Jos totta puhutaan, koin melko ristiriitaisia hetkiä Kirppis-Center Manhattanilla, kun mukin sieltä bongasin. Osasin odottaa, että kirpputorilta sen varmasti joskus löydän, mutta jo nyt. Haiskahtaa trokarilta. Jotenkin tuntuu falskilta, että ostin nyt sitten kuitenkin Esi-isän, vaikka minun piti lopettaa uusien mukien keräily, mutta onhan tuo tietysti käytetty yksilö. Vai onko? Hintalapussa luki "käyttämätön", mutta kylkeen liimattu rikkinäinen tarra kielii muuta. En ole koskaan tajunnut tarrojen vaalimista mukien kyljissä. Ja tämä repeytynyt tarra on huvittavuudessaan surkuhupaisa. Aika jännä tarra käyttämättömälle mukille. Muki kustansi 10,90 euroa.


Astiaostoksia edustavat myös Manhattanilta löytyneet Kilta-neliövati (6 euroa) ja Hackmanin aterimet (yhteensä 2 euroa). Tuo neliövati on korkeampi ja kookkaampi ja näitä isompia neliöitä minulla on vain mustana ja keltaisena. Vihreä astia oli siis mieluisa bongaus.

Hieman toisenlaiseen astiakategoriaan menee muovinen rasia. Tällaisen tismalleen saman rasian löysin keväällä aikaisemmin ja nyt kylpyhuoneessa onkin jo kolme muovista kristallijäljitelmäpurkkia. Purkki löytyi Helsingistä Kampin kirpputorilta viidellä eurolla.



Tampereelta rahtasin useammankin jutun, kun kesäkuun alkupuolella siellä erään kirppispainotteisen lauantain vietin. Pelastusarmeijalta löysin käyttämättömän oloiset Ecco-sandaalit 8,50 eurolla. En voinut jättää hyvälaatuisesta nahasta valmistettuja ihanan pehmeitä kenkiä liikkeeseen, vaikka kenkien muotokieli ehkä hieman liian jykevä onkin omaan makuuni. Kirpputori Tarinasta nappasin juuri ennen paluubussiin juoksemista kaksi söpöä korua: timanttisilmäinen elefantti (euron) ja tiikkipuisen kaulakorun (3,50 euroa).


Kodin kakkosesta silmiini osui erityisesti vaatteita: värikäs viskoositoppi ja tummansininen trikootoppi (yhteensä 1,50 euroa). Marimekon Muija-kuvioinen peltipurkki oli vain niin sanotusti pakko ottaa matkaan mukaan (5,50 euroa).


Vaatteita olen muutenkin kahminut lisää kesän kynnyksellä. Tuntuu, että intoudun aina keväisin ja kesäisin vaatteiden äärellä. Kukallinen, jonkun itse ompelema paita on ehdottomasti hienompi päällä kuin henkarissa. Kaula-aukon kulmikkuus on plussaa.


Olen luvannut itselleni, että en osta silkkivaatteita täydellisen sokaistumisen vallassa, mutta kuinkas kävikään. Tämä ryppyinen Stockmann silk -toppi on teltan kokoinen, mutta uskottelen itselleni, että kavennan tuon kaunokaisen. Katsotaan, koska operaatio mahtaa tapahtua...

Tämä viimeinen otos kuvastaa todellisuutta: rakastan mustaa ja mustanvärisiä vaatteita. Olen aina ikionnellinen, jos löydän hyväkuntoisia perusvaatteita kierrätettynä. Pinosta löytyvät kahdet trikooleggingsit kotikäyttöön (yhteensä 1,50 euroa), pitkähihainen trikoopaita (2 euroa) ja viskoosinen toppi (3 euroa).

Yksi ihanuus odottaa vielä postausta, mutta siitä erikseen. Vihje: asiaan liittyy tattikuvio.

12 kommenttia:

  1. Muija-purkkeja täälläkin metsästetään. Itselle pienikokoisena tyyppinä käy usein niin, että jos satun löytämään kirpparilta mieluisiä sopivia vaatteita;löytyy samasta pöydästä niitä kerralla muovipussillinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muija-purkit on kyllä kivoja! Kirppiksellä käy usein kyllä niin, että yhdestä kirppispöydästä löytyy kerralla paljon: tyyli, koko ja maku selvästi natsaavat.

      Poista
  2. Täältäkin löytyy tuollainen vihreä Kilta astia ja tuo Marimekon peltipurkki...:)

    VastaaPoista
  3. Nuo muoviset purkit ovat kyllä ihania, pitäisiköhän itsekin metsästää moisia kylppäriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Nuo muoviset on kyllä kivoja. Yhden korkeamman ja isomman purkin jostain bongasin keväällä, mutta hintalapussa oli yli kympin hinta, eli purkki jäi ostamatta.

      Poista
  4. Olit oikeassa trokauksen mausta Esi-isämuumin suhteen. Nimittäin nuo olivat Iittala Outleteissa myynnissä hetki sitten 8e/kpl, jolloin minäkin taas sorruin sellaisia ostamaan niin itselle kuin lahjaksikin.. Vaikka piti minunkin lopettaa jo niiden ostelu. Mutta tuo oli minustakin niin kaunis.. Onneksi et paljoa enempää kuitenkaan maksanut siitä! Ihanaa kun olit jaksanut taas postata! Näitä odotellaan aina innolla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Tuo Esi-isä on kyllä tosi ihana ja söpö. Katsotaan, kuinka paljon niitä alkaa pyöriä kirppiksellä...

      Poista
  5. Hienoja löytöjä =) Noi Eccon kengät on tosi kivat! Ne on varmasti hyvät jalassa. Mä tykkään kans norsukoruista ♡ Eiks ne tuo hyvää onnea?

    Aivan ihanaa ja aurinkoista kesää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Sandaalit on kyllä hyvät jalassa, oikeasti varmasti myös ergonomiset ja pohjat näyttävät siltä, että kenkiä ei ole käytetty laisinkaan. Ihanaa ja aurinkoista kesää myös sulle!

      Poista
  6. Sen verran puolustan revittyä tarraa uudessa mukissa, että olisiko lahjaksi saatu muki, josta lahjan antaja on repinyt hintaosuuden pois. Tällaista tapaa harrastan itse antaessani lahjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hintatiedon poistaminen lahjamukista on hyvä vaihtoehto rikkinäiselle tarralle! En ole koskaan tosin nähnyt muumimukeissa hintaa laitettavan tuohon tarraan, mutta liikkeen oma tarra on voitu läiskästä kylkeen myös.

      Poista