maanantai 9. toukokuuta 2016

Kirppisvaatteita

Tadaa! Olen saanut kuvattua vaatehankintojani. Jotenkin luulin, että näitä vaatteita olisi ollut nurkissa enemmänkin, mutta ihme kyllä, en ole tämän enempää kantanut vaatteita kirppiksiltä kotiin tänä keväänä.




Kävimme Eurassa Pehtoori-nimisellä kirpputorilla pari kuukautta sitten. Paikka vaikutti oikein kivalta, eli tuonne kannattaa mennä uudelleenkin. Päädyin ihailemaan Finelin kohtuuhintaisia kattiloita (Lumimarja, Neptun, Orient), mutta sorruin vain yhteen suomalaiseen viskoosipaitaan (3 euroa). Polan vaatteita näkyi aikaisemmin enemmänkin kirppiksillä, mutta nykyään huomattavasti vähemmän.



Objectin viskoosihame löytyi Kaarinan ykköstien kirpparilta kolmella eurolla. Vähän helman pituus arveluttaa, mutta olen silti tätä hamosta jo useamman kerran pitänyt. Hame ulottuu polviin, mutta olisi varmaan vielä kivempi, jos olisi hitusen lyhyempi.





Edellisessä postauksessa mainitsin Espoon Kontista bongaamani villakangastakin. Tämä punertavanruskea takki istuu kuin nakutettu. Hyvä, että jaksoin odottaa kunnes kohdalle osui tismalleen oikean kokoinen pidempi "trenssimallinen" takki. Toki, lyhyt varteni ei ole aivan täydellinen kombo tämän pituisen takin kanssa, mutta jotenkin tämän vaatteen mittasuhteet toimivat yllättävän hyvin. Irrotettavasta hupusta takki saa monta lisäpistettä.

Takki on Halosen mallistoa ja se on 100%:sta villaa. Takista köyhdyin 8,50 euroa.



Myin Kårenin kirppiksellä parit niin sanotut kreisi-päntsit. Kanssa-asuja oli kovin tyytyväinen, että taloudesta ei enää löytynyt näitä kuulemma ei-niin-kauniita housuja enää useita kappaleita. Onneksi kuitenkin hullutteluhousujen määrä saatiin tällä viikolla kasvuun, kun bongasin Manhattanilta nämä lantiota kulmikkaasti korostavat graafiset pökät. Housut on ihan mahtavat! Viikonloppuna ne pääsivät jo tosi toimiin. Nämä polyester-housut kustansivat kolme euroa. Löysin J.A.P. Companysta tällaisen kuvailun: J.A.P. Company perustettiin Kuusankoskella vuonna 1975. Vuodesta 1991 lähtien J.A.P. on kuulunut L-Fashion Group Oy:öön, ja tänä päivänä se tunnetaan moderneista, selkeistä ja rennoista asuista.




Viimeinen vaatelöytö osui silmään Pelastusarmeijan alepäivillä. Jämäkästä pellavaviskoosi-kankaasta ommeltu mekko vaikuttaa laadukkaalta. Googlailun tuloksena mekon jäljet johtavat Salon Seudun työkeskukseen. Mekko maksoi 3,50 euroa.

Tällaiset löydät tällä kertaa! Ensi kerralla luvassa on taas tavarapainotteisempaa antia.

2 kommenttia: