perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kaikkien kirppisjuttujen äiti?

No niin, yksi rajapyykki on taas ylitetty. Nyt roikkuu meidänkin olohuoneen seinällä kaikkien kirppislöytöjen äiti, Ebba Masalinin ikoninen kasvitaulu. Olen haaveillut ja ihaillut pitkään tällaisesta. Olen hipelöinyt tauluja osto- ja myyntiliikkeissä, selannut internetin myyntipalstoja, kuolannut Facebook-kirppiksiä, melkein sortunut yhteen ihan kivaan, kunnes helmikuussa tärppäsi. Halvalla tätä keltapillikettä esittävää taulua en Facebookin retroryhmästä napannut, mutta ainakin huomattavasti halvemmalla kuin tori.fi:stä (180 euroa, whaaat).


Tämä minun kasviyksilöni on ihan rehellisesti rikkaruoho, mutta kaunis sellainen. Keltapillikettä (Galeopsis versicolor) näkee kaupungissakin, se puskee itseään tehokkaasti melkein missä vain. Ihana yksityiskohta tässä taulussa on oikeanpuoleisessa kukassa vieraileva kimalainen, sympaattinen bombus.


Taulu on saavuttanut kunnioitettavan yli 100 vuoden iän. Taustapuolella on merkintä "Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsingissä 1912". Kasvitaulun (nro 5) on toimittanut John Lindén ja maalannut Ebba Masalin. Kokonaiskuva kukasta on kaksi kertaa luonnollista kokoa suurempi.


Näitä ihania kasvitauluja näkyy monien kanssabloggaajien tonteilla: Pilviraitissa, Keltaisessa kahvipannussa, Ristirouvalla, Vihreässä talossa, Ihan oikeassa blogissa?, Kirpparikeijun kotona.

Kannattaa mennä ihastelemaan, jos et ole jo käynyt! Millaisia tunteita nämä kasvitaulut herättävät?

14 kommenttia:

  1. Meinasin pyärtä tosta hinnasta... Mää ostin omani 90-luvulla viidellätoista markalla! ja vähän aikaa sitten yhdessä kouluntyhjennyshuutiksessa niitä oli saanut parillakymmenellä eurolla. Oli ollut väkee vähän eikä kukaan ollut niistä jaksanut enää niin innostua. Maaseudulla asumisessa on puolensa, rakastan vanhan ajan huutiksia, enkä tiedä fb-kirppiksistä mitään, kun en kyseisessä palvelussa ole.

    Mutta kaunis on taulusi, onnea löydöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulutaulujen hype on varmaan jo laskenut, mutta silti monessa paikassa hinnat on kyllä tosi kovat edelleen. Mä voin vain haaveilla viiden markan taulusta! Facebookin kirppiksissä on puolensa, mutta mieluiten minäkin käyn ihan perinteisillä kirpuilla.

      Poista
  2. Onnea löydöstä! Noista edellisen kommentoijan mainitsemista parin kympin löydöistä voi tosiaan Helsingissä vain haaveilla... Oispa kiva joskus päästä johonkin vanhan koulun huutokauppaan tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ristirouva! Täällä Turussa on ollut vanhojen koulujen huutiksia, mutta en ole uskaltanut mennä paikalle, kun hinnat tuntuvat olevan korkealla ihan ilmankin huutista. En tosin tiedä, vaikka joskus jotain halvalla noista lähtisikin. Pitää varmaan kokeilla.

      Poista
  3. Kaunis opetustaulu ja ihanaa, kun olet löytänyt edulliseen hintaan. Meillä on käynyt myös hirveän hyvä tuuri näiden kanssa, ollaan kaikista maksettu n.20€. Nykyhinnoilla jäävät kyllä minulta ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vintageinteriorxx! Mahtavaa, että olet löytänyt taulut noin huokeeseen hintaan, itse jouduin maksamaan vähän enemmän. On nämä kasvitaulut kyllä kauniita.

      Poista
  4. On kyllä hieno! Noissa mustapohjaisissa tauluissa on ihan oma tunnelmansa. Maksavat kyllä ihan järkyttäviä summia, siksipä ei niitä multa löydykään. :) Ehkä vielä joskus Ebba Masalin löytää tiensä luokseni - kohtuuhinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Nämä mustapohjaiset on kyllä ihania. Toivottavasti Oravanpesään löytyy vielä joskus mukavan hintainen Ebba Masalin.

      Poista
  5. Kaunis taulu. En tiennyt, että hinnat voi kohota noin korkealle. Olen nähnyt muutamia kasvitaluja blogeissa ja ne ovat kaikki olleet todella viehättäviä. Minulta ei sellaista löydy, mutta eläinaiheinen vanha opetustaulu löytyy lastenhuoneesta. http://castaliaz.blogspot.fi/2014/06/lepakot.html
    Muutaman kympin taisin maksaa tästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Torin hinta on ihan naurettava, en voi uskoa että kukaan maksaa noin paljon tuosta taulusta. Hieno tuo lepakkotaulusi!

      Poista
  6. On se kaunis!
    Kyllä maaseudullakin "osataan"; koulun irtaimiston huutokaupassa (peräti kolmessa) pahimmillaan Masalinin koulutaulu maksoi n. 190 €.
    Huusin lopulta koulutaulun, joka käsittelee kasvin rakennetta n. 30 eurolla. Vieläkin harmittaa, että Lennart Segerstrålen koulutaulun hinta karkasi käsistä.
    http://haivahdyspurppuraa.blogspot.fi/2014/08/kesamuistoja-huutokauppa-x-3.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Oho, aikamoiseen hintaan koulutaulu todellakin nousi! Nuo kasvin rakennetta käsittelevät taulut ei taida olla yhtä haluttuja, vaikka tykkään kyllä niistäkin.

      Poista
  7. Noi Ebban kasvitaulut on niin kauniita. Yritin etsiä niitä meille mutta hinnat oli niin suolaiset että päätin tilata uusiotuotantona julisteet seinälle. Eihän se sama asia ole kuin aidosti vanha opetustaulu, mutta nämä saavat palvella siihen asti kunnes joskus tulee vastaan edullisesti (jos tulee). Tässä blogipostauksessa viimeisessä kuvassa näkyvät meidän julisteet :)

    http://kuluneenkaunis.blogspot.fi/2016/01/melkein-valmis-keittionkaappi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuntuu että suurin osa myyntihinnoista on kyllä aivan liikaa. Välillä onneksi tulee vastaan vähän vähemmän hintaviakin yksilöitä. Julisteet on mun mielestä kivoja myös, eli niiden kanssa voi hyvillä mielin odottaa omaa, toivottavasti kohtuuhintaista koulutaulua.

      Poista