sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joululahjat mulle

Jouluhan on jo kaukainen muisto, mutta ajattelin silti esitellä itselleni ostamat joululahjat. Kyllä, luit oikein. Ostan myös itse itselleni lahjoja...Kesällä loman alkaessa haksahdin lahjomaan itseäni oikein olan takaa, eli joululahjat itselle tuntuivat jo ihan tavalliselta jutulta.




Ison kolmionmallisen Kilta-kulhon bongasin huuto.netista ja onnekseni en joutunut huutamaan astiaa kenenkään kanssa kilpaa. Tämä ihanuus on aivan priimaa; ei säröjä, kulumaa, naarmuja. Hintakaan ei ollut aivan mahdoton, 25 euroa.




Vegeta-rasian tarina on hauska! Muistatte ehkä vuoden takaisen reissun Tampereen suuntaan, mm., Kissakahvilaan? Ostin tuolloin ihanan, mutta ehkä hitusen kalliin tummansinisen Pikku Pehtoorin. Tuo yksilö nökötti punaisen Iso Pehtoorin ja vaaleansinisen Pikku Pehtoorin kanssa hyllyssä melkein vuoden verran, ilman sen suurempaa käyttöä, vaikka pannu olisi ollut aivan kelpo käyttöyksilö.

Huomasin Facebookin retroryhmässä, että eräs Pikku Pehtoori -kokoelma kaipasi täydennystä ja päätin tarjota omaa tyyppiäni kokoelman jatkoksi. Ja, kas, juuri tämä värisävy puuttui kokoelmasta. Niinpä pääsin tekemään vaihtokauppaa! Luokseni saapui kannellinen Vegeta-jääkaappirasia. Tykkään Vegeta-kuosista hirmuisesti! Se on mielestäni yksi hienoimmista Esteri Tomulan suunnittelemista kuoseista. Tietääkö joku teistä lukijoista, kenen muotoilema tuo kannellinen rasia on?


Tällaisten tavaroiden myötä toivottelin siis itselleni hyvää joulua. Materialisti, mikä materialisti














Seuraavaksi Tampere! Mihin keskustan kirpparille kannattaa ehdottomasti suunnata? Huomenna olisi tarkoitus joitakin paikkoja koluta ennen kotiin paluuta. 

Matkassa ollaan julkisilla, eli kävellen keskustassa saavutettavat paikat on plussaa.  

Mukavaa, pakkasenpuremaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Ihan hyvä se on ostaa välillä itselle lahjoja. Niin mäkin teen. Välillä on kiva palkita itsensä esim. jostain tehdystä rempasta/työstä. Mä en oo käynyt ikuisuuksiin Tampereen keskustan kirppiksillä, mutta siitä keskustorin tuntumasta Laukuntorilta löytyy Tarina ja Radiokirppis. Molemmat vähän hintavia, mutta molemmista oon tehnyt löytöjä. Sitten tykkään myös Kyttälän kirppiksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, itsensä lahjominen on kyllä hyvästä! Mä olen pari kertaa käynyt Kyttälän kirppiksellä ja siellä kävin nytkin. Uusi tuttavuus oli tuo Tarina ja Radiokirppiksellä myös pyörähdin. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  2. Ihana tuo vegeta. Ja ihan parasta tuollanen vaihtokaupoa. Itselläkin kirppariasiaa tänään pitkästä aikaa. Kurkista jos joudat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtokauppa oli hyvä juttu. Voisi enemmänkin tehdä - jos vain sopivat tavarat kohtaavat. Kiva, jos olet kirjoittanut kirppisjutuista, tulen kurkkaamaan.

      Poista
  3. Mainiot joululahjat, kyllä itseään(kin) kannattaa lahjoa.

    Tampereen kirppiksistä suosittelen lämpimästi Kirpputori Silinteriä, joka löytyy Nekalasta(jollain kaupungin bussilla sinne pääsee). Paitsi, äsken googlasin ja se ei ole auki sunnuntaisin?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silinterin en nyt päässyt, mutta ehkä ensi kerralla. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Kivan joululahjan olet ostanut!Minulla on vain joitakin äitini vanhoja Arabian kannuja ja mummoni vanha iso valkoinen kulho kotona.Sulla ihan upeat kokoelmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! Arabian vanhat kannut on ihania ja sukulaisilta saadut/perityt vanhat astiat on kyllä aina ainakin mun mieleen. Itse olen keräillyt Kiltaa jo pitkään, eli senkin takia kokoelma alkaa olla melkoisen muhkea.

      Poista
  5. Joo, ehdottomasti pitää ostaa itselle joululahjoja! Silloin saa tarpeellisia ja muutenkin täydellisiä lahjoja... :) Kelpais minullekin tuo Vegeta-jääkaappirasia.

    VastaaPoista
  6. Ihan täydellisen kaunis tuo Vegeta. Kauniita juttuja kuvissasi taas muutenkin :D

    Itseltä saa monesti ne parhaat ja toivotuimmat lahjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mannaryyni. Tuo Vegeta on kyllä ihana kuvio/kuosi.

      Poista
  7. Tähdekuppi on ollut jo ennen Finelliä tuotannossa, mutta Kaj Franck muotoili tai sanoisiko modernisoi sen tuollaiseksi v. 1960.

    VastaaPoista