tiistai 16. kesäkuuta 2015

Vaatetta (kaappiin)

Vaatteiden kuvaaminen on vaikeaa. Keräännytän puoliksi tahallani kirppisvaateostoksia jemmaan, jotta voin kuvata vähän niin kuin liukuhihnaperiaatteella kaikki lumput kerrallaan. Tällä kertaa housujen kohdalla melkein luovutin  niin järkyttäviä otoksia niistä tuli.



Pino ei näytä kamalan muhkealta, vaikka kyseessä on monen kuukauden ajalla tehdyt vaatehankinnat. Kirjoittelin alkuvuodesta Kierrätyskeijuilusta ja vuodesta 2014 ilman upouusia vaateostoksia. En ole palannut uusien vaatteiden pariin tänäkään vuonna. Ketjuliikkeet eivät edelleenkään innosta ja olen hankkinut vain välttämättömiä juttuja (alusvaatteet, sukat, jne.) ns. tavallisesta kaupasta. Olin ihan varautunut housukaupoille, mutta nyt olen löytänyt jo useammat oikean kokoiset housut itselleni kirpparilta (152 senttiselle on välillä vähän vaikea löytää varsinkin housuja...).

Kerin ostosrullaa uusimmasta vanhinpaan: viime sunnuntaina löysin Porin Patakirppikseltä suomalaisen Pia & Paula -tunikan. Minulla on jo aikaisemmin kertynyt joitakin saman merkin laatumateriaaleista valmistettuja vaatteita kaappiini, mutta sain vasta jokin aika sitten tietää, että Pia & Paula on äitiysvaatemerkki 1970-luvulta. Arastelin siis jonkin aikaa tunikan ostoa, mutta what the hell, tämän mallisia vaatteita on nykyään ihan kaikilla. En olisi varmasti edes fiksoitunut tähän asiaan aikaisemmin, mutta nyt kun t i e d ä n, että P & P on odottajille, en oikein osaa suhtautua vaatteisiin samalla innolla kuin ennen. No, joka tapauksessa puuvillaisessa vaatteessa on ihana kuosi ja kivoja yksityiskohtia. Tunikan taakse kätkeytyy nauhat, millä vaatetta saa kiristettyä oman maun (tai sen mahan koon mukaan) itselleen sopivaksi.


Pia & Paula -tunika 2 euroa.


Lauantaina vierailin puolestani Turun Länsikeskuksen Pelastusarmeijalla. En ollut käynyt tuossa toimipisteessä ennen ja visiitti oli todella onnistunut! Loppujen lopuksi täyteen ahdettuun ostoskoriin mahtui vain yksi vaate, mutta tämä joidenkin vuosien takainen Lindexin kukkamekko on mielestäni ihana. Mekko on ihan pikkuisen iso, mutta toivon, että erittäin vähän käytetyn oloinen viskoosimekko kutistuisi pesussa vielä lapussa "luvatut" 45 %.

Kukkamekko 5 euroa.
Kirppis-Center Länsikeskus ei myöskään kuulu vakiokirppiksiini, mutta nyt kun paikka oli Pelastusarmeijan vieressä, päätin vierailla sielläkin nopeasti. En käsitä, miksi tuo kirppari on sellainen läävä kuin se on, mutta onnistuin löytämään kivoja juttuja kaiken sen kuonan keskeltä: hippimäinen neliönmallinen silkkihuivi on todella kookas ja kauniisti värjätty. Mietin, jospa lyhennän huivin hapsuja vielä. Silkkihuivi maksoi 2,50 euroa.

Erittäin kapeat ja korkeavyötäröiset farkut sekä chinos-malliset supermukavat housut löysin puolestani Kaarinan ykköstien kirpparilta jokin aika sitten. Molemmat housut (à 3 euroa) ovat osoittautuneet loistaviksi, vaikka niissä näkyykin jo hieman käytön jälkeä.

Toukokuun Siivouspäivänä löysin 3 eurolla Helsingistä Aleksis Kiven kadun kirppismyyjältä samanlaiset Dr Denimin farkut, mitkä kulutin viime vuonna riekaleiksi. Olin ihan innoissani farkkulöydöstä ja hieman petyin, kun sovitin housuja kotona: kangas on venynyt ja farkut eivät istu samalla tavalla kuin entiset yksilöni, mutta ainakin housut ovat ehjät ja käyttökelpoiset.

Aleksis Kiven kadulta bongasin myös sifonkisen pallopaidan. Kyseessä on suomalainen Carita-merkkinen tapaus. Paita kustansi euron. En ole vielä testannut käytännössä vaatetta, mutta aivan töihin sopiva se ei ole, koska sifongille tyypillisesti kangas on hieman läpinäkyvää. Paidan kaveriksi ajattelin laittaa kapean vyön, koska muuten se on hieman telttamainen.




Kahdet farkut (3 euroa / kpl)



Tässä kuvassa vilahtavat ruskeat housut menevät random sekoilu -kategoriaan. Nämä 80-lukulaiset viskoosihaaremihousut ovat aikamoinen näky jalassa, vähän tulee mieleen MC Hammer...Housut löytyivät jokin kuukausi sitten Kirppis-Center Manhattanilta. Hintaa en enää muista, mutta montaakaan euroa en näistä pulittanut.

Työkaverini toi töihin eri ikäisiä Marimekon trikoopaitoja ja nappasin itselleni tämän erittäin vähän käytetyn raitapaidan kuudella eurolla. Pinoon jöi muitakin kivoja yksilöitä, mutta päädyin tähän punasävyiseen.



Ihan alkuvuodesta on jäänyt roikkumaan siniset pilkkusortsit. Nappasin nämä H&M:n viskoosisortsit mukaani Kirppiskeskus Hassiselta sillä ajatuksella, että nämä sopivat hyvin kesähelteille mökille. Lopulta hamemaiset sortsit päätyivät ylleni paksujen sukkahousujen kanssa jo talvella, sen verran kivat nämä alle euron sortsit ovat.

Lopuksi vielä eläkeläishuitulaksi nimeämäni härpäke. Sataneuleen tekokuituinen takki on kokoa 44 ja olen käyttänyt tätä pussimaista vaatetta pillifarkkujen tai kapean trikoomekon seurana. En tiedä, millaiseen käyttöön tämä kultalangalla koristeltu kaapu on alun perin ajateltu, mutta itse ihastuin sen hieman kummalliseen olemukseen. Tämä huitula (pari euroa) löytyi alkuvuodesta ja Pelastusarmeijalta, mutta olen unohtanut lahjakkaasti kuvata sen.

Huh, tällainen vaatekavalkadi tällä kertaa. Löytyikö suosikkeja?

8 kommenttia:

  1. Vaatteiden kuvaaminen on tosiaan hankalaa -senpä takia olen itse jättänyt kirppikseltä löytyneet vaatteet suosiolla kuvaamatta ja esittelemättä blogissani :D Mutta ihan hyviä kuvia olet saanut vaatteista nappastua. Itse kun yritän vaatteita kuvata, näyttää vaatteet kuvissa aivan muodottomilta säkeiltä tms. Suosikkini löydöistäsi on ehdottomasti nuo siniset pilkkushortsit, jotka ovat aivan ihastuttavan hienot! Siis aivan i-ha-nat!! Ostaisin itsekin moiset heti, jos vaan kirpparilla vastaan tulisi. Hyviä, varsin edullisia ja siistejä vaatteita ovat muutkin löytösi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkkusortsit on kyllä hauskat. Ostin ne sovittamatta (vaikka olen "päättänyt", että en osta enää mitään sovittamatta) ja onneksi ei tullut hutiostosta!

      Poista
  2. Tosi kauniita. Itse en löydä kirpparilta vaatteita...en vaan osaa etsiä ja nähdä sopivia. Kaikkea muuta kyllä haaviin aina tarttuu..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Aikaisemmin en hankkinut juurikaan vaatteita kirpparilta, mutta nykyään onnistun pukemaan itseni niin arkeen kuin juhlaan kirpputorivaatteilla.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jes, kiitos Hui - Hai Piia! Tykkään mekosta kovasti ja nyt odottelen, että tulisi vähän kesäisempää ja voisin laittaa mekon päälleni.

      Poista
  4. Ihana tuo Pia & Paula -tunika :) Jos et keksi sille kuiteskaan käyttöä, niin ostan sen sinulta mielihyvin :) Kiva muuten löytää uusia turkulaisia second hand-henkisiä blogeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, kiitos mukavasta kommentista Turun Tilda! Olen seuraillut blogiasia säännöllisen säännöttömästi jo pidempään, mutta en ole kommentoinut useasti. Olen käyttänyt P&P:n tunikaa, mutta hyvä tietää, että olet kiinnostunut, jos päädyn tuota myymään.

      Poista