sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Ne löydöt



Kuten jo kirjoittelin ensimmäisen oikean kirppisvisiitin jälkimainingeissa, että jotakin löytäjä tuli Kaikulan kesäkirppikseltä tehtyä, niin tässä ne tulevat! 

 


Ihan ensin silmäni osuivat kahteen Arabian Botanica-sarjan ruusulautaseen. Löysin pari kesää sitten Loviisasta kaksi laattaa sopuhintaan ja päätin ehdottaa, että lautaset ripustetaan mökille. Äitini on aikoinaan näitä hankkinut, mutta nyt lautaset eivät ole vuosikausiin olleet esillä. 



En siis voinut vastustaa mielestäni halpojen koristelautasten kutsua. Nämä maksoivat yhteensä 16 euroa. Pidän erityisesti tuosta vaaleanpunaisesta rosa caninasta. Laatat ovat Arabiaa ja kukkakuvien takana on armoitettu Esteri Tomula. En itse asiassa tiedä, ovatko nämä ruusulautaset eri sarjaa kuin puhtaasti luonnonkukkia ja -kasveja esittelevät yksilöt, mutta itse aion sekoittaa ruususarjan ja luonnonkukat aivan surutta. Pientä täydennystä siis mökin seinälle on tulossa näiden löytöjen myötä. 
  


Vähän hintavampi löytö oli puolestaan seinään kiinnitettävä lasikannellinen ronttinkihylly. Lieneekö hylly ollut aikoinaan puhelinpöytä? Ehkä ei, mutta nyt tämä yksilö päätyi olohuoneen seinälle toimittamaan kukkatelineen virkaa.



Rottinki o ollut jo joitakin vuosia kovassa huudossa ja omaankin kotiin on pikku hiljaa ilmestynyt enemmän ja enemmän rottinkia. Nyt täytyy varmaan olohuoneen rottinkimäärää hieman säännöstellä, ettei kokonaisuus ala aivan liikaa rottingistua. Mielestäni rottinkiset huonekalut toimivat parhaiten sisustuksessa mausteena, eli siksikin pitää alkaa jarruttelemaan tämän materiaalin kanssa. 


Hylly maksoi 30 euroa. Olen kytännyt esim. tori.fi:ssä tämän kaltaisia hyllyjä ja harvemmin näitä kamalan paljon halvemmalla näkee ainakaan pääkaupunkiseudulla nykyään. Varmasti poikkeuksiakin tietysti löytyy!


Seinälle kiinnitettiin samalla Pantone-postikorteista väsätty kokonaisuus. Harvemmin tulee askarreltua oikein mitään, vaikka ihan kohtalaisen taitava käsistäni olenkin, mutta ns. tuunaushommat eivät ainakaan tähän asti ole tuntuneet ihan omilta. Nuo postikortit ovat niin sanotusti lojuneet käyttämättömiä lähes 10 vuotta ja ajatus tällaisesta kokonaisuudesta on itänyt vähintään yhtä kauan. Jotain hyvää korona-ajassa on ollut  sain edes tämän jutun koottua!

Laitoin nuo värikoodikortit tismalleen samassa järjestyksessä pleksin alle, mitä ne paketissa olivat. En siis alkanut tehdä omaa värisommitelmaa. Kortteja jäi vähintään samainen määrä boksiin vielä. Tämä korttikokonaisuus hankittiin muistaakseni aikoinaan Zurichista jostakin museosta, mutta näitä Pantone-kortteja on tainnut saada monestakin paikasta jo pidempään.

Oletteko päässet jo kirppikselle? Onko vastaan osunut hyviä löytöjä? 

ps. kuvien asettelu ja tasaus päivitetyssä Bloggerissa on lähes mahdotonta – pahoittelut!

8 kommenttia:

  1. Oi, löysit Botanicat todella edullisesti! Niitä on itseasiassa kai kolme sarjaa: ruusut, kukat ja marjat. Itse olen päätynyt sekoittamaan ne iloisesti keskenään ja pitämään ne seinällä löytöjärjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä halvat! Ja aivan, mukana on myös marjat - saavat minullakin mennä sekaisin, ne vähät mitä on.

      Poista
    2. Ihana löytö! Olisi kiva nähdä joskus kuva koko kokoelmastasi! Minäkin olen alkanut näitä keräillä kun äidilläni oli kaksi, ja kysyinkin häneltä josko saisin ne itselleni niin olikin itse vienyt omansa SPR:n kirpparille :( Aion kerätä silti :)

      Poista
    3. Kiitos! Pidetään peukut pystyssä, että kohtuuhintaisia Botanica-lautasia tulee lisää vastaan! Täytyy jossain kohtaa ottaa kuva kokonaisuudesta.

      Poista
  2. Hieno idea tuo taulu! Ja tosi hyvin värit sointuvat yksiin juuri tuossa järjestyksessä. Myös Botanicat ovat tosi nätit. Minulla on fiksaatio vastaavanmallisiin A. Alarieston Lappi-aiheisiin kiekkoihin, joita myös löytää joskus tosi halvalla.

    En ole vielä valitettavasti käynyt kirppiksillä (kohta tulee muutos) enkä kokeillut uutta Bloggeriakaan, kun sen ongelmia on jo monessa blogissa päivitelty. Kohta on kuitenkin pakko vaihtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo Pantone-taulu toimii mielestäni yllättävän hyvin, vaikka kortteja ei järjestänyt esim. liukuvärimäisesti. Onnea tulevaan kirppisvisiittiin! Toivottavasti se on miellyttävä ja antoisa kokemus.

      Poista
  3. Mahtavia löytöjä. Toi ronttinkihylly voi hyvinkin olla puhelinhylly.
    Alla on hyvä luettelon paikka. Nyt sulla on hyvä paikka sille.

    VastaaPoista