tiistai 27. elokuuta 2019

Siivouspäivä!

Taas on Siivouspäivän aika! Tulevana lauantaina 31.8.2019 järjestetään kansallinen Siivouspäivä. Kuka vain voi myydä itselleen tarpeettomia tavaroita kaupunkitilassa ihan ilmaiseksi – ainakin Helsingissä tämä iso kirpparitapahtuma on ihan huippu!

Olen tuttuun tapaan menossa Helsingin Vanhaan kirkkopuistoon eli Ruttopuistoon kimpsujeni kanssa heti aamusta lähtien. Ihmeesti sitä myytävää tavaraa löytyi taas nurkista – ainakin kaksi Ikea-kassillista tavaraa on tulossa myyntiin. Iso osa on vaatteita, mutta mukana on toki myös astioita, kenkiä, koruja jne.

Lisää Siivouspäivästä voi lukea tapahtuman sivuilta.

Aiotko osallistua Siivouspäivään?

Kaunista elokuun viimeistä viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Moikka. Katsoin että olet käynyt Tukholmassa kirppareilla. Voitko suositella joitakin kirppiksiä yhden päivän reissulle? Etsinnässä on erityisesti lasten lelut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tukholman kirppisreissusta on joitakin vuosia aikaa, mutta uskon, että edelleen Södermalmin alueella on useampia kivoja kirppiksiä suht lähellä toisiaan. Hyväntekeväisyyskirppikset, eli Myrorna ja Röda Kors, ovat varmasti paikkoja, joista löytyy mysö mm. leluja. Myös Emmaus ja Stadsmissionin kirppikset kannattaa tsekata. Jos kirjoittaa googleen "stockholm södermalm second hand", niin saa kartalle näkyviin juuri Södermalmin kirppikset.

      Poista