lauantai 3. marraskuuta 2018

Vainoharhaa

Uusi ja rakas olohuoneen pöytä on saanut aikaan pientä vainoharhaisuutta. Eniten kauhistuttaa pöydän pinnan pitäminen kauniina ja siistinä. Minua hirvittää pöydän kannen lakkauksen tärveltyminen, vaikka elämä tuo väistämättä tullessaan käytön jälkiä myös huonekaluihin.


Viime vuonna löytyneet muoviset kristallialustat ovat varsin passelit juomalaseille, mutta lisää alustoja tarvitaan ehdottomasti! Nappasin matkaani neljä korkista tehtyä alustaa Hyvinkään Kirjokaaresta 0,50 eurolla. Eipä olleet ainakaan hinnalla pilattuja nämä alustat. Itse asiassa nuo korkkiset läpyskät taitavat kuulua jonkinlaisiin glögilaseihin, mutta alustat toimivat pöydän suojina ilman alkuperäisiä lasejakin hyvin.



Laitoin kaikki neljä alustaa teekannun alle ja tuokin sommitelma näyttää ihan hauskalta. Toki pannunalusia minulta löytyy muitakin, mutta uusia käyttömuotoja on aina hauska läytää. Teekupille nuo korkkialustat ovat hitusen pieniä, jos siis ihan yhden alustan kupin alle lykää.


Nyt pitäisi vielä löytää lisää kivoja alustoja, että isompikin määrä laseja voi pöydällä oleilla. Ja sitten pitää myös pikku hiljaa valmistautua ensimmäiseen lasinrinkulaan, mikä pöytäpintaan ilmestyy. Kääks!

Millaisella aineella lakkapinnasta saa parhaiten kosteuden tuomat läikät häivytettyä? Alan selvästi valmistautua jo pöydän huoltamiseen...

Rentouttavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, mä laitan nuo lasinaluset myös kahvipannun aluseksi. Kivan näköiset noin.

    VastaaPoista
  2. Siis "ketään" ei nykyään käytä lasianlusia -paitsi vintagepöydän omistajat (ja lukuisat muut ihmiset). Meilläkin ollaan tarkkana, että lasianlusia tulee käytettyä :D.
    Oikeaoppista huolto-ohjetta ei ole antaa -omia teak-kalusteita huollan teak-öljyllä. Mutta sekään ei peitä kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, alkoi just pelottaa vielä enemmän, jos lasinjälkiä ei saa pois. Kääks! Lasinaluset siis todellakin kunniaan.

      Poista