lauantai 22. syyskuuta 2018

Aurinkopullo!

On joitakin keräilyesineitä, mistä olen haaveillut jo pitkään. Yksi niistä on Helena Tynellin (1918–2016) suunnittelema Aurinkopullo Riihimäen lasille. Nyt voinkin vetää yhden designesineen yli toivomuslistaltani, kun nykyään ikioma pullo koristaa keittiön hyllyä!


Minulle kävi aikamoinen tuuri – ainakin omasta mielestäni – Riihimäen kierrätyskeskuksessa. Etsinnässä oli aivan muuta kuin suomalaista lasia, mutta kassalla tajusin, että kaikki tuotteet ovat 50%:n alennuksessa. Samalla huomasin tutun lasipullon tiskin vitriinissä. Kysyin hintaa ja olisin voinut pullon ostaa ihan alkuperäiselläkin hinnalla, mutta ale siivitti entisestään ostohalua. Pullolle jäi hintaa vain 11 euroa.


Sinänsä huvittavaa, että samaisessa kaupungissa on Lasimuseossa meneillään Helena Tynellin tuotantoa esittelevä näyttely ja silti onnistuin nappaamaan tämän ikonisen ja rakastetun lasipullon itselleni paikkakunnan kirppikseltä kukkaroystävälliseen hintaan. 


Toki oma pulloni on pienintä kokoa (näitä on tehty käsittääkseni neljää kokoa) ja vielä väritöntä lasia, eli jos vastaani olisi kävellyt suurimman kokoinen pullo vaikka violettina, olisin voinut kiljua ehkä vielä vähän enemmän riemusta. Kiljahtelua tapahtui toki nytkin! Materialisti kiittää ja kuittaa.

10 kommenttia:

  1. Wau! Olipa löytö :O. Mulla kävi myös mäihä aurinkopullon kanssa, kun sellainen löytyi vihreänä äitin muuttokamoista ja sain sen ennakkoperintönä :D. Myöskin tuo pienin koko :).
    Sitten kun vielä löytäisi jostain Grapponia-pullon kohtuuhintaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ihanaa, että oma pullosi löytyi läheltä. Mä pidän peukkuja Grapponia-pullon kanssa!

      Poista
  2. Kaunis on! Me ostettiin 27 vuotta sitten talo ja edellisten asukkaiden jättämistä tavaroista löytyi keltainen pieni aurinkopullo. Ilahdutti tosi paljon asuntovelkaelämän arkea!

    VastaaPoista
  3. Suomalainen lasitaide on kaunista :) hyvä löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli! Suomalainen lasitaide on kyllä kaunista <3

      Poista
  4. Oi, miten mahtava löytö! Ihan uskomattoman halpa hinta.

    VastaaPoista