sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Eilisen kirppislöydöt

Kiertelin eilen kahden ystäväni kanssa kirpputoreja Turussa. On ihan parasta olla saman henkisten tyyppien kanssa liikkeellä ja tuntuu, että löytöjen tekeminenkin on tuplasti hauskempaa! Kirppisten kiertelyyn ei ollut loputtomasti aikaa, mutta ehdimme kiertää sentään kolme paikkaa: Linkkikirppis, Kuralan Pelastusarmeija ja Kirppiskeskus Hassinen.


Sain Helsingin-tuliaisena ihanan Kilta-asian: rottinkikehikon ja keltaisen vadin. Setti löytyi Espoosta jo ennen joulua ja nyt ystäväni toi sen Turkuun. Onni on kaverit, jotka bongaavat puuttuvia Kilta-astioita! Tästä setistä (25 euroa) en voinut kieltäytyä, koska tämän kokoista rottinkikehikkoa minulla ei vielä ollut. Vateja onkin jo melkein värisuora: valkoinen, musta, vihreä ja keltainen. Täytyy myydä joku näistä yksilöistä eteenpäin, koska 4 vatia on ehkä liikaa.



Toinen mahtava Kilta-juttu on Hassiselta löytynyt valkoinen teekannu! Kannu on täysin priimassa kunnossa ja hintaa tällä kaunokaisella oli 10 euroa. Ei mielestäni paha tämän kuntoisesta kannusta. Yritin perustella kirpparilla itselleni, miksi en tarvitse toista Kilta-teekannua, mutta en näköjään onnistunut vakuuttamaan itseäni ja astia lähti matkaani.



Peltipurkkihulluus on myös vaikeasti parannettava tauti. Tätä Keskon Lady Coffee -purnukkaa olen ihaillut jo kauan, mutta korkea hinta on aina ollut este purkin hankinnalle. Nyt, kun törmäsin 12 euron hintalappuun Hassisella, oli minun toimittava. Eihän hinta nytkään ollut halpa, mutta edes kohtuullinen ainakin mielestäni. Onneksi purkki on sisältä hyvän kuntoinen, eli pelkästään koristeeksi tämä purnukka ei pääse. Purkki on todennäköisesti 1960-luvulta ja se on tehty lahjapakkaukseksi. Kuten monet muutkin peltipurkit, on tämäkin yksilö GWS:n.





Erik Koldin suunnittelema kannellinen muovipurkki on kovin retro, mutta mökille juuri sopiva. Purkki kustansi 1,25 euroa. COS:n tummansininen (näyttää kuvassa virheellisesti melkein mustalta) mekko on kiva päällä, mutta kuvasta vaatetta on vähän vaikea käsittää: epäsymmetrinen helma, korkea kaulus ja etuosan laskokset eivät ihan tule ilmi kuvista. Mekko ei ollut hinnalla pilattu, 4,25 euroa.



Linkki-kirppis oli aika ankea taas kerran, mutta onnistuin silti löytämään jotain: kolmen euron pehmeä hieman lyhyempi neule on käytössä toivottavasti mukava ja kätevä. Vaaterintamalla sattui myös yksi huti. Hassisella viime metreillä ostoskoriin otettu Marimekon ihana raidallinen silkkitoppi jäi sovittamatta ja kotona sitten huomasin, että toppi on toki kaunis, mutta ei ollenkaan minulle sopiva. Yhyy. Onneksi kuvaamaton toppi maksoi vain vitosen, mutta ehkäpä tästä lähtien sovitan aina vaatteet kirppiksellä!

Oletteko kiertäneet viikonloppuna kirppiksiä? Nyt mukavaa sunnuntain jatkoa!

8 kommenttia:

  1. En ole tainut koskaan täällä Oulussa nähdä kirpparilla Kiltaa rottinkihöystein.
    Hieno. Tee kannun oli tosi edullinen.
    Tuo COSin mekko vaikuttaa täydelliseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä en myöskään ole nähnyt koskaan Kiltaa ja rottinkia yhdessä, eli tuo vati ja kehikko oli mahtava ystäväni tekemä löytö! Olen tosi tyytyväinen eilisiin kirppishankintoihin, vaikka rahaa tietty taaskin kului, vaikka ei pitänyt "mitään hankkia".

      Poista
  2. Heiheihei, on ihan ok omistaa neljä vatia, JOS ne ovat kaikki eri värisiä. :) Mä olen näköjään löytänyt oman Lady Coffee -purkkina älyttämän halvalla, löysin sen nimittäin kahdella eurolla edesmenneeltä Löytöretki-kirppikseltä, josta en kahden vanerivasun lisäksi koskaan löytänyt mitään. Purkki on kyllä tosi herkku, olisin ollut valmis maksamaan vähän enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinpä! Ehkä pidänkin kaikki vadit vain tyytyväisenä itselleäni. Tosi hyvä saalis tuo sun Lady Coffee parilla eurolla!

      Poista
  3. Minäkin taannoin jouduin pähkäilemään tarvitsenko toista Kilta-teekannua. Vastauksen saneli kovin ohut kukkaroni. Mustan teekannun löysin muistaakseni 12 eurolla. Valkoiselle olisi jäänyt enempi hintaa, joten se jäi hyllyyn. Eihän niitä vateja lasketa, jos ovat erivärisiä. ;)

    -emalisydän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12 euron teekannu on myös tosi hyvä löytö! Hienoa, että saan kannustusta useamman vadin säilyttämiselle <3

      Poista
  4. Hienoja löytöjä ♡ Etenkin tuo rottinkikehikko ja vati! Eikös sulla ollut tuollainen uunivuuallekin? Muistanko oikein? Noita ei varmaan ole montaa säästynyt, kun ihmiset eivät tiedä, että ne kuuluvat Kilta-astioille. Mä ainakin olisin heittänyt tuommoisen meneen sen enempää miettimättä =) Mulla on kans Lady Coffee -purkki. Se on niin ihana ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Juu, mulle on nyt kolme rottinkikehikkoa ja olen jopa ihmeissäni että olen näitä saanut haalittua näinkin hyvin. Uunivuoan kehikko löytyi kirppiksen ota tästä ilmaiseksi -korista! Lady Coffee -purkki on kyllä ihana <3

      Poista