lauantai 12. joulukuuta 2015

Blogini tarina (haaste)

Sain mukavan haasteen ihanalta Ihan oikea blogi? -blogin Johannalta. Ideana on kertoa, miten blogini on saanut alkunsa, muuttunut/kehittynyt ja mitkä ovat olleet blogin taitekohtia. Kiitän haastekunniasta!

Kuvituksena on kännykkäräpsyjä Instagramista. Teemana on tällä kertaa Muumimukit. Hauskaa olisi, jos kuvituksena olisi kulissien takana -kuvia tai historiaa valottavia otoksia – täytyy kuvailla joskus sellaisiakin vastaisuuden varalle.

Kaksi vuotta sitten

Olin kypsytellyt ideaa omasta kirppisteemaisesta blogista puoliksi vitsillä jo jonkin aikaa – olihan kirppisharrastaminen lähtenyt jo ajat sitten lapasesta. Ideana aivan alun perin oli se, että blogista tulisi oma arkistoni, paikka mistä näkisin kaikki kirppisromppeeni. Ennen bloggaamista ajattelin vilpittömästi, että kirppisostosten esittely julkisesti hillitsisi kirppishamstraamista, mutta näin kaksi vuotta myöhemmin voin kertoa, että ajatus oli harhaa.

Uusin talvimuki on sulattanut sydämeni. Rakastan mukin tarinaa, kuvitusta ja piirtojäljen tarkkuutta. Kiitos äiti! 


Itse blogin perustaminen kävi sutjakkaasti: en miettinyt sen kummemmin postausideoita tai agendaa, saati sitten sitä olisiko vastaavia sivustoja verkko jo pullollaan. Aivan sama, tämähän olisi minun (yksityinen) arkistoni. Nimeksi kaavailin myös "Kirppishamsterin tunnustuksia", mutta jokin tuon kaltainen yksilö blogosfääristä löytyikin jo. Niinpä hyvä kakkonen, Kirppisrakkautta, piirtyi Bloggerin syövereihin.

Joululomalla vuonna 2013 otin kanssa-asujan järjestelmäkameran käteeni, yritin kuvata vähäisessä valossa jotakin peltirasiaa ja tajusin jo siinä vaiheessa, että kuvaamisesta tulisi helvetillistä. Toki olin kameraa ennenkin pitänyt kädessäni vapaa-ajalla (ja vähän töissäkin), mutta keinovalossa kuvaaminen pimeimpänä vuodenaikana, ei tuottanut ihan sellaisia kuvia kun kuvittelin. No, onneksi en aivan heti lannistunut. Totta puhuakseni, alkuaikojen kuvat – ja vähän nuoremmatkin – ovat aikamoista kuraa.

Ensimmäisen vuoden kirjoittelin blogia ns. ylhäisessä yksinäisyydessä. Olin aivan ihmeissäni, kun kävijätilastot kertoivat, että joku todellakin lukee tekelettäni. Välillä sain kommentin, pari. Olin otettu ja iloinen – ja jatkoin matkaa. Osalle ystäviäni kerroin, että kirjoitin kirppisblogia, mutta esimerkiksi Facebookissa en asiasta hiiskunut sen enempää.

Olin suurkuluttanut kyllä blogeja ennen omaa kirjoitteluani jo vuosia, mutta aivan eri genren äärellä (muoti- ja lifestyleblogit). En myöskään ollut tottunut kommentoinut toisten tekstejä, eli bloggaamisen vastavuoroisuus ja juuri kommentointi oli minulle melko vierasta.

Ehkä syyspuolella vuonna 2014 tajusin, että Kirppisrakkautta oli listattu parin muun bloggaajan Näitä luen tms. -listoihin. Vähitellen aloin etsiä ja lukea samanhenkisiä blogeja, kommentoida välillä toisten tekstejä ja listata muiden blogeja Kirppisrakkauden sivupalkkiin.

Håll Sverige rent -muki löytyi pitkän etsinnän jälkeen kirppikseltä. 


Vuosi sitten

Olin hurahtanut pahasti Facebookin retrokirppisryhmiin. Myös summat, mitä kirppishankintoihin käytin, alkoivat huolestuttavasti kasvaa. Viattomasti Wärtsilän Finelin emalia alkoi tunkea entistä enemmän kotiin. Toki tietämys retrojutuista kehittyi myös koko ajan lisää.

Tuntui entistä luontevammalta kommentoida muiden blogeja ja kommentteja alkoi tulla tällekin alustalle lisää. Oi, kivaa, kiitos! Niinpä blogistani alkoi tulla muutakin kuin vain oma arkistoni. Toki, vieläkin Kirppisrakkautta keskittyy melkein pelkästään kirppislöytöihin, mutta postausideat varioivat pikkuisen enemmän.

Instagramiin Kirppisrakkautta (kirppur) meni noin 8 kuukautta sitten. Myös Instasta on tullut tärkeä paikka. Kuinka hienoja typpejä ja tilejä siellä onkaan! Olen saanut vastauksia keräilykysymyksiin ja mukavasti vertaistukea myös kirppiselämöintiin.

Juuri nyt

Haluaisin julkaista useammin tekstejä, ottaa parempia kuvia, kirjoittaa inspiroivia tekstejä...Mutta. En haluaisi ostella yhtä paljon kirppistavaraa. Tuntuu, että kirppistelyn määrä vain kasvaa ja samalla myös tavaran määrä. No, ikuisuusongelmia. Minulla on myös ideoita jo vuosien varrella hankituista kirppiskamoista, mutta jotenkin aina tulee uutta päivitettävää ihan reaaliaikaisestikin.

Kirjoittaminen on aina (?) sujunut suht liukkaasti, eli voisin kyllä näpyttää vaikka kuinka, mutta kuvaaminen on monelle bloggaajalle tuttuun tapaan näin talviaikaan vähän jäissä. Nytkin kuvaamatta on mustia vaatteita ja mustia kenkiä...ehkä saan nuo möröt eetteriin ensi kesänä. Nyt tuloksena on epätarkkoja, keltaisella keinovalolla maustettuja kuvakauhistuksia.

Tove 100 -juhlamuki (ilman rillejä) kirppikseltä.


Juuri nyt olen myös iki-iloinen kaikista saamistani blogikommenteista. Kyllä kommentit ovat tämän touhun suola! Suuri kiitos siis kaikille lukijoille, satunnaisille piipahtajille ja kanssabloggaajille.

Haluaisin haastaa mukaan tarinointiin neljä loistavaa blogia: Oravanpesä, Valtavirrassa, Häivähdys purppuraa ja Ketunkololla. Kiitos, jos otatte haasteen vastaan!
 
Haasteen ohjeet:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutettasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

Tässä myös yksi Muumipurkkilöytö parin viikon takaa. Jäi sen verran paljon harmittamaan, kun en viime vuonna tätä purkkia kaupasta hankkinut, että Raision A-laatukirppikseltä kiikutin purnukan vajaalla viidellä eurolla kotiin.


















Tällainen kertomus siis Kirppisrakkauden lyhyestä historiasta. Olisi myös hauska kuulla kommenttiboksissa, koska ja miten sinä löysit blogin äärelle?

Ps. tekstissä toistuu aivan järkyttävän monta kertaa sana "blogi". Blogibloginblogiibbloginiblogissani.

18 kommenttia:

  1. Mukava oli kuulla tarina blogin synnystä! Olen itse löytänyt tieni tänne varmaan kirppis-sanaa randomisti syöttämällä ja ilmeisesti melko alusta saakka olen ollut lukijana. Muistan kun kommentoin eka kerralla Olga-neidin historiaa - ja kävin juuri muuten taas Turku-visiitillä kyseisessä putiikissa! Mua tietty ilahduttaa se, että kirjoittelet Turun ja lähiseudun kirppiksistä, kun itsekin asun Lounais-Suomessa. Sulla on kiva blogi, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Mä muistan hyvin kommenttisi, se taisi olla aivan ekoja lajissaan <3. Hauskaa, että olet seurannut blogiani alkumetreiltä lähtien!

      Poista
  2. Sattumalta kun etsiskelin kirppis blogeja. Sattui vielä niin hyvin että asun Turun läheisyydessä, niin monet kirpparit minulle tuttuja. Nyt seuraan vakituisesti. Jospa joskus saisin aikaiseksi oman blogin. Yhtenä aiheena ilman muuta kirpparilöydöt! Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi!
    -satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos kommentista Satu! Mukavaa, että kirppisvinkeistäni on ollut iloa. Mä kannatan kirppisblogin perustamista, mukaan vain!

      Poista
  3. Mielenkiintoistahan tätä oli lukea. Itsekin olisin halunnut perustaa kirpputoriblogin, mutta tiesin jo siinä vaiheessa, etten minä tee tarpeeksi löytöjä. Nyt ei ole edes kunnollisia kirpputoreja, millä käydä. Mitenkähän sekoan, jahka muutan kesän kynnyksellä taas takaisin kotiin ja parempien kirppisten kulmille? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista Mannaryyni! Kuulostaa kohtalokkaalta, paluu kirppisapajien äärelle. Mä varmaan sekoaisin....Harmi, että nykyisessä asuinpaikassasi ei ole kunnon kirppareita, se on kyllä huutava vääryys.

      Poista
  4. Kaunis kiitos haasteesta, lupaan palata siihen lähiaikoina.

    On ollut ilo löytää blogisi ja lukea postauksia kirppislöydöistä ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos AnnaS! Kiva, että otat haasteen vastaan - odotan tekstiäsi innolla.

      Poista
  5. Ihana lukea blogisi tarina ♥ Blogisi on niin ihana ja kuvasi hyviä. Jos yhtään lohduttaa, niin kaikki muutkin kuvaajat, joilla ei ole lisävaloja, tuskailevat samasta valon vähyydestä tähän aikaan vuodesta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna haasteesta ja kivoista ja kannustavista sanoista <3

      Poista
  6. Mielenkiintoinen tämä blogisi tarina! Tuo uusin muumimuki on sulattanut myös mun sydämen, se on ihana! Ja kiitos haasteesta! Vastailen haasteeseen, kunhan tämä väsymys helpottaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Valtavirrassa! Ei paineita vastaamisen suhteen, tietenkään. Toivottavasti voit pian paremmin!

      Poista
  7. Hauskaa ja jännääkin, kun teksteissäsi vilahtaa noita samoja kirppuja, joita itse koluan, en nyt juuri muista yhtäkään kirppariharrastajaa joka nuuskisi noita samoja paikkoja. Tuntuu että 95% bloggareista kirpparoi pääkaupungissa ja Tampereella. Mulla on sama ongelma, haluan tavaran määrän pysyvän kohtuullisuudessa, se on hankala yhdistelmä kirppariharrastuksessa. Minä en "onneksi" kauhean usein nykyään ehdi löytöretkeilemään, niin ei sitä roinaakaan keräänny ihan tolkuttomasti. Niin ja olen huomannut, että kun astiakaapissa tai käsityötarvikevarastossa ei ole akuuttia pulaa, niin kirppareilla vaatimustasoni on kasvanut. Nykyään hinnan ja kunnon pitää olla aika priima, että haksahdan yhtään mihinkään ja yhä useammin lähden kirpparilta tyhjin käsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hauskaa, että kierrellään samoja paikkoja! Mä yritän vähentää kirppishaahuilua, mutta tykkään liikaa aarteiden metsästyksestä, että vaikeaa on.

      Poista
  8. Kiitos haasteesta! Tartun tähän ehdottomasti, kun on niin kiva lukea muiden tarinoita blogien takaa. Ihanaa, kun on kirppistely- ja blogikohtalotovereita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, odotan innolla sun blogitarinaa. Ja juu, mahtavaa, että on blogi- ja kirppistelykohtalotovereita!

      Poista
  9. Löysin blogiisi Blogkeenin kautta ja mielenkiinnolla luin tarinan blogisi synnystä, kiva :) Kirppistely on jotain sellaista mikä täytyy kokea, sitä ei voi selittää trv. täältä toinen kirppishamsteri ja keräilijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Päivi! Mulle tuo Blogkeen on vieras - kävin kurkkaamassa mistä on kyse. Kirppistely on kyllä todellakin ihan oma "lajinsa". En usko, että tätäkään blogia seurailee ihmiset, kenelle kirppistely ei yhtään kolahtaisi. Kiva kuulla, että löytyy muitakin "kohtalotovereita" ja kirppiksille sydämensä menettäneitä.

      Poista