lauantai 15. heinäkuuta 2023

Kirppislöytöjä Lappeenrannasta

Vietän kesäloman perinteisesti koto-Suomessa ja iso osa ajasta kuluu mökkeillessä. Kesälomaan mahtuu kuitenkin muutama perinne: suuri Kirppismatka ja mökkeily ystävien mökillä Savossa. Tänä kesänä matkasimme Savoon mökkeilemään Lappeenrannan kautta. Paikkakunnalla piti totta kai myös kirppistellä!

Olen kiertänyt aikaisemminkin Lappeenrannassa kirppiksiä, ainakin vuonna 2017 ja 2021. Aina on muutamia löytöjä osunut kohdalle, mutta minulla ei ollut mitään erityisempiä odotuksia, kun kurvasimme Lappeenrannassa ekalle kirppikselle.




Heti tärppäsi! En voinut vastustaa vitosella kalanmallista messinkituhkista Vilma's Secondhandissa. Esineellä ei toki oikein ole funktiota, mutta ajattelin testata tuota nauravaa tyyppiä esimerkiksi teepussin alustana. Minulla on selvästi jokin fiksaatio kalajuttuihin, löytyyhän taloudesta useampi posliininen Arabian kala-alusta, keraaminen kampela ja mustavalkoinen seinälautanenkin.



Samaisesta paikasta löytyi melkoisen ärjyn värinen Marimekon paita/jakku. Tämä on vähintäänkin katseenvangitsija! Vaate ei ole aivan uutta tuotantoa, ehkä 2000-luvun alusta ja paidan suunnittelija on Mika Piirainen. Paita kustansi 38 euroa, mutta tuo tuntuu nykyään olevan jopa edukas hinta käytetystä Marimekosta. Aikamoisen hurjia hintoja on nykyään vintage Marimekossa!

Toinen vierailukohde oli SPR:n Kontti-kirppis aivan Lappeenrannan keskustassa, mutta tällä kertaa ei tuolta löytynyt mitään. Paikassa on todella hyvä vaatevalikoima ja hinnat ovat todella kohtuullisia ainakin Helsingin hintoihin tottuneelle. 



Kolmantena kävimme Hyötyhallissa, eli kierrätyskeskuksessa. Paikassa on massiivisesti astioita ja kaikenlaista kodintavaraa, mutta en osaa sanoa, kuinka paljon tavara tuolla liikkuu. Oma bongaukseni oli hauska kaulakoru 2 eurolla. Materiaalia on vaikea tunnistaa, ehkä koru on puuta, vaikka muistuttaa paljon luuta.

Neljäs ja viimeinen kohde oli hyväntekeväisyyskirppis Goodwill. Goodwillit ilmestyivät omaan tajuntaani muutama vuosi sitten. Tuntuu, että moni Pelastusarmeijan kirppis on lopettanut ja tilalle on tullut juuri Goodwill. Näitä näkyy erityisesti itäisemmässä Suomessa, olen käynyt ainakin Kotkassa ja Haminassa Goodwilleillä. 

En ole koskaan aikaisemmin hankkinut kyseisistä paikoista mitään ja tälläkin kertaa olin melkoisen skeptinen. Mutta ei, tällä erää tein muutaman todella kivan löydön!

Kävi nimittäin tuuri, että Lappeenrannan Goodwillissa on joka torstai (ja ymmärtääkseni myös keskiviikkoisin) viimeisellä tunnilla 50 % alennus kaikista tuotteista. En ollut uskoa asiaa ja kyselin varmuuden vuoksi, että onko vitriinissä olevat tuotteet myös alessa. Kyllä olivat!






Kiitos alen, raaskin ostaa Esteri Tomulan suunnitteleman Huopaohdake-lautasen 20 eurolla. Tämä on mielestäni todella näyttävä ja kaunis. Harvemmin tätä Botanica-sarjan osaa näkee tähän hintaan, hinta tuppaa olemaan lähes aina ainakin 50 euroa. Hitusen huvittavaa, että kirjoitin juuri, että pitäydyn nyt 15 euron hintakatossa Botanican suhteen, mutta kuinkas kävikään.

Vitriinistä bongasin myös vanhempaa tuotantoa olevan sormuksen 3 eurolla. Onkohan tämä tinaa – metallit ovat erityisen huonosti minulla hanskassa.




Kiva setti kirppislöytöjä tällä kertaa Lappeenrannasta!

2 kommenttia:

  1. Wau, tuo taitaa olla harvinaista tosiaan, että on Botanica vielä alkuperäisessä pakkauksessa. Mielestäni varsin edullinen ostos, ja kaunis kuva-aihe.
    Sormus näyttää tinalta, hajusta pystyisin ehkä päättelemään. 🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohdake oli sen verran kutsuva, että en voinut jättää sitä kirppikselle - ja hyvä niin. Muutaman kerran olen nähnyt alkuperäispakkauksessa olevia Botanica-lautasia, mutta usein hinta on ollut liian kova moisen ostoon.

      Poista