lauantai 29. heinäkuuta 2023

Joulu tuli jo

En tiedä, joudunko jonnekin ikuiseen (blogi)kadotukseen, kun kirjoitan jouluasioista keskellä kesää! On kuitenkin käynyt niin, että muutama ihana jouluasia on tupsahtanut eteeni juuri kesällä. Toinen tosiasia on se, että joskus parhaat löydöt tekee juuri sesonkien ulkopuolella. Minulla on koko vuoden silmät auki esimerkiksi juuri joulukoristeille.




Punkaharjulla järjestettiin Kruunupuiston rompetori heinäkuussa juuri tuolloin, kun itse osuin paikkakunnalle. Rompetorilla ei ollut kauhean montaa myyjää, mutta katseltavaa oli kuitenkin ihan kivasti. 

Bongasin useamman pahvirasian joulukoristeita ja kyselin totta kai niiden perään. Kävi itse asiassa ilmi, että myyjä ei ollut hoksannut koristeiden olevan lasia ja itse lipsautin tämän tiedon hänelle. Voi olla, että hinta nousi juuri sillä hetkellä, mutta lopulta sain rasiallisen lasisia vanhoja joulupalloja 23 eurolla. Yhdelle pallolle jäi hinnaksi alle 2 euroa, eli ei laisinkaan mahdoton hinta per pallo.



Nämä koristeet ovat kuin karkkeja! Tykkään näiden väriyhdistelmistä ja koristeen malli on ehdottomasti mieleen. Ei siis laisinkaan ihme, että haksahdin, vaikka yritin pysyä tiukkana, koska lasisiakin koristeita löytyy jo sen verran runsaasti kotoa. 

Olen tällaisia vanhempia lasisia koristeita hankkinut tasaisen epätasaisesti kirppiksiltä kymmenisen vuotta. Ekat lasipallot on dokumentoitu täällä blogissa. Huh, ensi vuonna blogi on ollut elossa jo 10 vuotta! 

Nyt on tultu sellaiseen käännekohtaan, että saatan hankkia ensi jouluksi joulukuuseen. Aikamoista. Lasiset koristeet ovat koristaneet monena vuonna ikkunaa "rautalankasysteemin" avulla. Viime vuonna kävi hieman huvittavasti, että olin jo niin ähkyssä pallokransseista ja niiden yltäkylläisestä määrästä, että en edes halunnut ripustaa lasipalloja esiin. Tänä vuonna tavoitteena on, että kranssien kanssa ei lähde aivan lapasesta, jotta jaksan katsella vielä niitä kauneimpia koristeista jouluna – eli lasipalloja. 



Viime jouluna tapahtui myös yksi traaginen sattumus lasilinnun kanssa: onnistuin rikkomaan yhden rakkaimmista koristeistani. Tämä harmitti kovasti! Löysin aikoinaan kaksi lintua Jyväskylästä kirppikseltä aivan pilkkahintaan, mutta lasiset koristeet ovat aivan todella herkkiä. Yksikin kolhu tai tipahdus koituu koristeen kohtaloksi.



Päätin siis korvata vahingon Tallinnassa kesäkuun alkupuolella, kun ihailin Balti Jaama Turgin yläkerran antiikkiliikkeitä. Tuolta löytyy todella runsaasti vanhoja neuvostoliittolaisia koristeita vaikka millä mitalla, mutta hinnat eivät ole tietenkään ole vastaavia kuin kirppiksellä. 

Tämä herkkä lintu maksoi pienen tinkauksen jälkeen 13 euroa. Nyt sormet ristiin, että lintu pysyy ehjänä monta vuotta.

En edelleenkään pidä itseäni suurena joulufiilistelijä, mutta ehkä alkaa olla aika myöntää, että joulukoristeita ainakin alkaa olla todella komea kokoelma! 

8 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa, että kirjoitat jo joulukoristeista! Onhan joulun jo aivan ovella! En käsitä, miten löydät noita ihania vanhoja koristeita. Minä löydän vain enemmän niin sanottua krääsää, joka ei ole edes kitschiä. Mutta tiedätkö mitä, meillä on ympärivuotisesti opetustaulu Jeesus-lapsen syntymä ja itämaan tietäjät eteisessä. Kyllä tietäjät tietävät, kuinka jouluun tulee suhtautua 😃 lisää joulujuttuja vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Harvemmin löytyy settiä lasisia koristeita kerralla, mutta välillä käy onneksi tuuri. Mä myös käyn niin usein ja paljon kirppiksillä, että tällä määrällä olisi suorastaan ihme, jos mitään ei tarttuisi matkaan. Mahtava anekdootti tuo eteisessä oleva opetustaulu <3

      Poista
  2. kylläpä löysit ihania koriste "kristalleja".minä löydän harvoin noin ihania,vaikka pidän myös silmät auki koko vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nämä löydät kyllä lämmittävät kovasti edelleen.

      Poista
  3. Upeat koristeet! Löytöjä tehdään silloin kuin niitä löytää, ei voi mitenkään aina osua sesonkiin. :) Ymmärrän hyvin harmistuksen rikkimenneen lintukoristeen kanssa. Itse löysin taannoin Kierrätyskeskuksen ilmaishuoneesta lasisen, punaisen linnun. Nappasin sen oitis talteen muutaman muovisten koristeen kanssa. Ja juuri sen lasisen linnun Miso pudotti pöydältä ja tietenkin se hajosi. Kyllä harmitti ja vähän enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Eikä, rikkoutunut punainen lasilintu kuulostaa aivan ihanalta. Kurjaa, että sun koristeelle kävi samalla tavalla. Jospa vastaava tulisi vastaan, pidetään peukut pystyssä.

      Poista
  4. Oletpa löytänyt ihastuttavia koristeita!
    Ja olipa kiva löytää jouluaiheinen postaus näin kesällä. Minulla on jo joulunodotus alkanut. :)
    Tunnelmallista elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Mahtavaa, että jouluaiheinen postaus ilahduttaa myös näin kesäaikaan <3

      Poista