keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Ihana Fauna

Pieni Fauna-kokoelmani sai pitkään toivotun lisäyksen, kun sain lahjaksi kauniin Fauna-kannun. Faunoista eniten käytössä ovat juuri juomalasit, eli siksikin kannu on myös hyödyllinen kapistus olla. Jotenkin tykkään, että juomalasit ja kaadin ovat samaa sarjaa – pientä neuroottisuutta siis havaittavissa.


Fauna on Oiva Toikan (1931–2019) käsialaa ja Toikka suunnitteli Fauna-sarjan 1970-luvun alussa Nuutajärven lasille. Tuotannossa tuo sarja oli vuoteen 1984 asti. Faunan inspiraatio tulee nimensä mukaan luonnosta. Lasin kuvioinnissa hauskaa on juuri se, että aivan heti ei edes hahmota, mitä kaikkia hahmoja ja aihioita lasi sisältää.


Fauna on muottiin puhallettua lasia ja muotin sauman rajat näkyvät hyvin laseissa ja myös tuossa kannussa. Faunojen lasi ei käteen tunnu kauhean ohuelta, mutta kovin herkkää tavaraa nämä ovat. Ainakin pari juomalasia on mennyt ihan tavallisessa käytössä rikki. Toivottavasti loput osat pysyvät ehjänä vielä pitkään!

Kuvissa on näkyvissä kaikki muut Faunani,  paitsi lautaset, joita kaapissa taitaa tätä nykyä olla jo kuusi kappaletta. Lautasia löytää mielestäni huomattavasti halvemmalla kuin sarjan muita osia. Fauna on ollut tosi monipuolinen ja moniosainen sarja: sitä on valmistettu useassa värissä (ainakin sininen, vihreä, ruskea, vaaleanpunainen, neodyymi) ja erilaisia osia on useita (laseja, kulhoja, maljoja, pullo, lautasia).


Oiva Toikalla on muitakin kauniita ja houkuttelevia lasiesineitä, mutta yritän pitää nämä Faunat ns. ainoana kohteena, mitä pikkuhiljaa kartutan.

Syksyistä lokakuun loppupuolta! Kirppis- ja löytöonnea kaikille kanssakirppistelijöille. Onko tullut vastaan hyviä löytöjä viime aikoina?

4 kommenttia:

  1. Kaunista tuo lasimalli, kuin jäänpinta tai aamukaste hämähäkin seitissä. Mulla ei kyllä tavarapuolella ole nyt onnistanut löydät mutta erittäin kauniin takkimekon löysin, siitä olen onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo pinta on kyllä ihana. Takkimekko kuulostaa loistolöydöltä myös!

      Poista
  2. Onpa kauniita, sen verran olen pitänyt kädessä, että tiedän miltä tuntuvat.
    Kiva kun sait kannunkin.
    Minä olen aika pahastikkin hurahtanut astioihin, mutta tuota sarjaa mulla ei ole.
    Nyt en ole päässyt pitkään aikaan kirpparille, kun olen sairastanut selkään, kovasti tekisi mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsissä Fauna tuntuu erityisen ihanalta. Toivottavasti selkäsi tulee pian kuntoon!

      Poista