lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kaksinverroin kenkiä

Kenkäkokoelmani on kasvanut kahdella yksilöllä. Voisi sanoa, että matkassa on ollut hitunen onnea, sen verran kivat kengät olen löytänyt! Olen etsinyt jonkin aikaa konjakinvärisiä nahkakenkiä, mieluiten nauhallisia. Olin siis enemmän kuin innoissani, kun Kampin kirpputorilla vastaan tuli seitsemällä eurolla erittäin vähällä käytöllä olleet Wonders-merkkiset nauhakengät.


Kenkien nahka on aivan ultra pehmeää ja hyvälaatuista. Wonders on espanjalainen merkki ja kengän lesti ainakin tässä yksilössä on kivan kapea. Yhden pohjallisen joudun kenkiin laittamaan, koska jalkani on nykyään ihan kaikissa kenkämerkeissä näköjään 35.


Toinen kenkälöydös edustaa menneitä vuosikymmeniä. Nämä korkokengät taitavat olla 1960- tai 1970-luvulta ja aivan arkikäyttöön kengät ovat omaan makuuni aikamoisen korkeat. Tosin lesti on ihan tosi sopiva ja koron sekä pohjan paksuus tekevät kengistä yllättävänkin mukavat käyttää.


Korkkarit ovat suomalaista alkuperää, mutta en epähuomiossa katsonut merkkiä tarpeeksi tarkkaan ja nyt en enää muista sitä tai saa kuvista selvää. Kengät ovat nyt kirjoitushetkellä  Helsingissä ja minä Turussa, eli merkki jää tällä kertaa pimentoon.


Nämä korkkarit löytyivät Kaivarin Kanuunasta Ullanlinnan pisteestä 20 eurolla. Vähän tyyriimpi ostos, mutta mustat juhlakengät ovat olleet hankintalistalla.


Aurinkoista viikonloppua! Suuntaan nokan tänään kohti Tamperetta ja toivotaan, että ehdin piipahtaa vähän kirppiksilläkin visiitin aikana.

6 kommenttia:

  1. Ooh, noi mustat. Kuolaisin, jos eivät olis liian pienet mulle! Kivat on nuo nauhakengätkin, ei sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Välillä kirpparilla onneksi törmää kivoihin kenkiin omassa koossa.

      Poista
  2. Onpa ihanat kengät. Nuo mustat ovat hyvin samanlaiset kuin mulla oli kihlajaisissani jalassa vuonna -74 :)

    VastaaPoista