lauantai 8. huhtikuuta 2023

Värikästä pääsiäistä!

Löysin jo viime kesänä Kaikulan kesäkirppikseltä lähes sydäntäsärkevän, hieman hauraassa kunnossa olevan pupukoristeen viidellä eurolla. En voinut vastustaa noita väpättäviä viiksikarvoja ja tyypin sympaattista ilmettä. Koristeen pohjassa on käsin kirjoitettu merkintä -52 ja ajattelin sen merkkaavan vuotta, mutta en voi olla asiasta tietenkään aivan varma. Koriste on joka tapauksessa vanha, se on selvää.

Suorastaan rakastan tuota pupua!

Kun on päässyt kranssihommien makuun, kolottaa kranssihammasta lähes jatkuvasti. Eipä siis ihme, että olen odotellut pääsiäistä lähinnä koristekranssien askartelun vuoksi. Viime vuonna vietimme pääsiäisen lähes kokonaan Tallinnassa  tuo matka oli aivan ihana ja onnistunut, mutta tänä vuonna on luvassa enimmäkseen kotona oleilua, eli kaivoin tänä vuonna koristeet jopa vähän etuajassa esiin.






Pääsiäiskoristeita olen napannut kirppikseltä matkaani pitkin vuotta, jos niitä on tullut vastaan. Ajatuksena oli koota yksi uusi kranssi pääsiäiskoristeita arvostavalle ystävälleni. Koska koristeita jäi yli, niin pyöräytin pikkukranssin omaan kotiin. Molempiin riitti koristeet  ja aikamoisen runsaat ilmestykset molemmista yksilöistä tuli.



Olen onnistunut löytämään pupun lisäksi muita vanhempia pääsiäiskoristeita. Joskus taisin mainita, että en erota, onko koriste uusi vai vanha. Nyt olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että rautalangasta tehdyt pikkutipujen jalat ovat yksi merkki vähän vanhemmasta tuotannosta. Rautalankakoivet eroavat ehdottomasti uusista muovista tehdyistä jaloista. Näitä vanhempia kukkoja, kanoja ja tipuja on löytynyt erilaisista koristepusseista ja näitä omaan silmään vanhempia koristeita en ole halunnut liimata kranssiin, vaan nämä pääsivät pupun kanssa samoille alustoille hengaamaan.



Pääsiäiskoristeita on tullut vastaan ainakin Salosta Secondhandmarketista, Tapiolan Fidasta, Mankkaan Akseli-kirppikseltä, Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta, Karjaalta Lähestyskirppikseltä, Lohjalta The Kirppikseltä ja Espoosta Toivontorilta ja Taivassalosta pihakirpikseltä. Koristeisiin on mennyt noin 10 euroa.

Oikein aurinkoista ja kivaa pääsiäisen aikaa!

8 kommenttia:

  1. Ihanan nostalgisia koristeita! Ja hauska kranssi. Minä en hakenut tänä vuonna mitään koristuksia varastosta. Lähinnä edellisen viikon kiireiden vuoksi. Tyydyin keltaiseen tyynyyn ja pöytäliinan, narsisseihin ja oksiin. Ihan hyvä näinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Keltainen väri ja kukat kuulostavat oikein hyviltä pääsiäistunnelman nostattajilta, vähemmälläkin pärjää.

      Poista
  2. JA edellinen kommentti siis minulta. T: saara_tuulentupa

    VastaaPoista
  3. pääsiäiskoristeita huomattavasti vähemmän myynnissä kirppiksillä kuin joulukoristeita.ihana kranssi.en ole ikinä löytänyt tuollaisia munia.ja juuri muutakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Joulukoristeita on huomattavasti enemmän, mutta onneksi näitä pääsiäiskoristeitakin tulee vastaan, vaikkakin vähemmän. Onnea koristeiden metsästykseen!

      Poista
  4. Kivat kranssit! Toden totta, nyt kun mainitsit, niin muistan lapsuudesta tipuja joilla oli rautalankajalat! Ja tuo kuvan isoin rautalankajalkainen kukko näyttää muutenkin kovin tutulta, lapsuudesta siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rautalankajalka on hyvä tunnistuskeino - muovinen näyttää huomattavasti ankeammalta itse asiassa.

      Poista