torstai 30. syyskuuta 2021

Menneiden vuosien helmiä

Perustin blogini aikoinani sillä ajatuksella, että alusta toimii hyvänä arkistona kirppisostoksilleni. Idea oli, että pysyn paremmin kärryillä, mitä kaikkea kirppisroinaa nurkkiin kertyy ja mitä kaikkea keräilen. Edelleen postaan 99% kirppislöydöistäni, eli blogin alkuperäinen ajatus on periaatteessa mukana, vaikka en ajattele blogiani arkistona sinänsä. 

Tykkään tasaisin väliajoin selailla vanhoja postauksia – keräily konkretisoituu aivan eri tavalla, kun katselee monen vuoden kirjoituksia taaksepäin. Blogi on pian jo yhdeksän vuotta, hurjaa! Keräsin kevyellä otteella suosikkilöytöjä menneiltä vuosilta ja aikamoinen kuvakavalkaadi tuli aikaan. Monien vaatteiden kohdalla, mitä olen myynyt eteenpäin, tuli useamman kerran mieleen, että 'miksi', mutta tavaroiden kohdalla tuota kysymystä en juurikaan kysynyt. Vaatteita en ottanut potpuriin mukaan, koska vaatekuvat ovat usein vähän mitä sattuu

Sekalaisessa järjestyksessä lempparikirppislöytöjä, olkaa hyvät!

































Paljon oli kivoja löytöjä muitakin, mutta kuviin päätyi niitä juttuja, mitä edelleen kotoa löytyy. Vanhimmat ovat vuodelta 2014 ja uusimmat viime vuodelta. Löytyykö suosikkeja?

Mukavaa alkavaa lokakuuta! Ja kirppisonnea löytöjen metsästykseen!

18 kommenttia:

  1. Mahtavia löytöjä.
    Tatti emalikulhot, kaikki Kilta löydöt, joulukoristeet, Fauna lasit ja
    tuo Arabian laakea kukkaruukku pistivät silmään. Muun muassa nuo olisin itsekin ostanut jos olisi tullut vastaan.

    VastaaPoista
  2. Hienoja löytöjä! Samoin kuin SarP kommentoi löytyy monta, jotka voisin itsekin ostaa ja sitten on myös niitä jotka olenkin ostanut. :) Ekan kuvan lamppu löytyy punaisena, Scandia-aterimia on iso pino, Botanica-lautasiakin on jonkun verran kertynyt... Mun muassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä, meillä on selvästi samoja keräilykohteita - hyvä maku ehdottomasti siis <3

      Poista
  3. Löytyy suosikkeja noistakin, mutta suurin suosikki on tää sun blogi kokonaisuutena. Taitaa olla ainoa, jonka käyn säännöllisesti enää tarkastamassa, josko olisi tullut uutta postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa, kiitos mieltä lämmittävästä kommentista! Mahtavaa, että blogini jutut jaksavat edelleen innostaa ja kiinnostaa <3

      Poista
  4. Voi jukra miten paljon ihanaa! Olisin aika monen kohdalla tehnyt myös ostopäätöksen. Sydän melkein pomppasi ylimääräisen kierroksen tuon kattolampun kohdalla!! Lapsuudenkodissani on lähes samanlainen; väri on maalatuissa viivoissa musta ja kuvun muoto on tasaisen kaareva. Etsin epätoivolla siihen yhtä kupua... Alimmat lasit sain perinnöksi vanhemmiltani. Sininen kilta-pullo minulla on korkittomana, leikkuulautakalan löysin kerran sisarelleni kirpparilta, muutama kukkaruukku kaipaisi juuri tämän mallin aluslautasia, Finelin emalikulhoja olen ostanut ja dyykannut (eri kuviolla), kauneimmat tietämäni aterimet, joita olen kerännyt vasta hetken, muumimukit puhuttelee ja olen jo sekaisin mitä itsellä on ja mitä ei. Koulutauluja löytyy meiltäkin paljon, vanhoja joulukoristeita rakastan! Ja designlasi kiehtoo, vaikka ihan samanlaisia ei meillä olekaan. Ai nii ja se ekan kuvan lamppu on hieno!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, vaikka mitä samoja keräilyn ja innostuksen kohteita! Kirppisjutuissa parasta on usein se, että löytää jotakin, mikä tuo mieleen muistoja ja mielleyhtymiä.

      Poista
    2. Niin on! Minulle aika usein pysäyttävintä on löytää lapsuudenkodissani olleita, mutta jo hävinneitä tavaroita. Puhumattakaan isoäitien esineistä! Valitettavasti tilaa ei ole loputtomiin... Nykyään on pakko pitää tosi tiukkaa seulaa. Mutta jo se pelkkä kirpparien kiertelykin on ihanaa edelleen. :)

      Poista
    3. Niinpä, tutut esineet lapsuudesta ja erityisesti isovanhempien luota herättää paljon muistoja. Tällaisia mulle ovat mm. Scandia-aterimet ja Fauna-lasit. Tavaraa kyllä löytyy kotoa vähän liikaakin, mutta monia ihania juttuja on tosi vaikea vastustaa!

      Poista
  5. Upeita löytöjä! Valaisimet, lasit, joulukoristeet... Ihania

    VastaaPoista
  6. Sulla on kyllä hyvä maku, täytyy sanoa! Ja aina hyviä löytöjä. Minullakin oli joskus ajatuksena esitellä kirppislöytöjä enemmän, mutta kun olen niin laiska pistämään kuvia koneelle :D no, instassa se on helpompaa, mutta näköjään mikä tahansa systemaattinen toiminta on minulle haaste. Näin vanhoja kuvia selaten tosiaan keräily näyttäytyy uudessa muodossaan. Hienoa, kun olet pitänyt tällaista blogia jo näin kauan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Osalle mun maku on aivan liian retro ja tunkkainen, mutta makuja on onneksi monia <3 Mä olen päättänyt, että instaan vasta sitten kirppislöytöjä, kun olen saanut ne blogiin..välillä näin ei ole, mutta luulen, että muuten en saisi enää mitään tänne. Kuvaan järkkärillä blogin kuvat, mutta instaan tulee toki paljon kätevämmin laitettu kuvia.

      Poista
  7. Mahtavia löytöjä! Tattikulhot yli muiden, ostaisin itsekin jos osuisi kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tattikulhot on edelleen ihan ykkösiä, vaikka muuten emalikulhot ovat kyllä vähentyneet.

      Poista
  8. Aivan huippuja löytöjä olet tehnyt! Kaikki Vuokon jutut ja Arabian kukkaruukut on aina niitä, mitkä itseä sykähdyttää eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Vuokko ja Arabian kukkaruukut on mun suuressa suosiossa myös <3

      Poista