torstai 29. heinäkuuta 2021

Kirppislöytöjä saaristosta

Tänä kesänä bongasimme Keistiön saaresta, heinäkuussa torstaisin järjestettävän pikkutapahtuman: paikallinen koulumuseo pitää oviaan auki ja samaan aikaan vanhasta koulusta löytyvät pop up -kahvila ja kirppis, eli loppis! Kuten arvata saattaa, minun täytyi päästä katsastamaan kyseinen paikka ja onneksi veneilimme eräänä torstaipäivänä Kolkoon, koska retki oli kaikin puolin varsin onnistunut. 

Itse koulutalo on varsin symppis ja paikkaa ylläpitää kyläyhdistys. Talon yläkerrassa on pieni museo, mikä kertoo kiinnostavaa tarinaa pienestä saaristokyläkoulusta. Ja takahuoneen kirppis ei tuottanut myöskään pettymystä. Jos totta puhutaan olin varautunut kirppiksen suhteen myös vähemmän hedelmälliseen antiin. Tuttua on, että tällaisissa paikoissa yleensä myydään todella korkeilla hinnoilla hieman erikoista tavaraa, kuten hapettuneita muovikippoja, rikkinäistä elektroniikkaa tai rikkinäistä posliinia. Eipä onneksi tällä erää!

Silmiini osui heti Hackman & Co Sorsakosken vanhassa pakkauksessa olevat aterimet (yhteensä 12 euroa). En ole aikaisemmin tällaisia pakkauksia nähnytkään! Täytyy myös myöntää, että en tutkinut aterimia kamalan hyvin, koska vasta mökillä tarkastelin näitä laatikoita ja aterimia kunnolla ja nyt olen hieman kahden vaiheilla: ovatko nämä aterimet Sorsakoskea vai jotakin muuta?




Itse kaluista ei löydy Hackmanin tai Sorsakosken leimaa, vaan teksti CFHRostfrei, mikä viittaa saksankieleen. Vähän vastaavat aterimet löysin tori.fi:stä ja tuo ilmoitus antoi ymmärtää, että kyseessä olisi ruotsalainen yritys, minkä aterimet vain muistuttavat Sorsakosken vastaavia. Olisi ihan mahtavaa löytää tietoa näistä! Jos tiedät jotakin vihjettä näistä, niin otan kaikki vinkit ilomielellä vastaan.



Toinen löytö saaristokirppikseltä oli Kaj Franckin Nuutajärven lasille suunnittelemat värittömät 5269-lasilautaset euron kipale. Minulla on aikoinaan ollut kaksi tällaista pikkuvikaista värillistä lasilautasta, mutta myin ne eteenpäin jokin aika sitten. Nämä priimat astiat toimivat hyvin Killan kanssa myös, eli astiat tulevat kyllä käyttöön.

Löysin myös kaksi Timo Sarpanevan signeeraamaa Festivo-kynttilänjalkaa (6 euroa kpl), mutta nuo jalat "pakkomyin" äidilleni, koska hänellä samaisia jalkoja löytyy eri kokoja ja en ajatellut aloittaa Festivoiden kerrytystä kuitenkaan, vaikka nuo kynttilänjalat näyttävätkin nykyään kivalta varsinkin isommassa ryhmässä.

Kirppiksellä oli useampia kivoja juttuja – yksi Rörstrandin art nouveau -henkinen suojaruukku jäi hieman kaihertamaan mieltä, mutta sellaista tämä kirppishaahuilu on. Kaikkea silmää miellyttävää ei vain millään voi kotiin raahata, yhyy. 

Ei saaristosta, mutta Varsinais-Suomesta joka tapauksessa, löytyi pari muuta kivaa juttua: Salon kierrätyskeskuksesta bongasin pienen rottinkisen kukkajakkaran 6 eurolla.  



Salon Aarresaari tarjosi puolestaan pienen Fauna-lasin, eli snapsilasin. Ajatuksena on, että näitä olisi kiva saada useampia. Itse en juo snapseja oikeastaan laisinkaan, mutta esim. blinien kanssa on kiva tarjoilla muille kauniista laseista viinaksia. 




Fauna-lasi maksoi 4,80 euroa ja pääsi muiden Faunojen joukkoon odottamaan, jospa katras vielä kasvaa.

Seuraavaksi paneudun suuren kirppismatkan löytöihin, mutta kuvattavaa on sen verran runsaasti, että katsotaan, koska saan seuraavan postauksen kasaan. Onko kesäaika tuottanut hyviä löytöjä kirppistapahtumissa tai rompetoreilla tai ihan perinteisillä kirppiksillä?

Ihanaa heinäkuun loppua ja palataan kirppisjuttuihin pian taas!

Edit: olin kirjoittanut epähuomiossa saaristokirppiksen Kolkon saarelle, mutta oikea paikka on nyt korjattu, eli Keistiö. 

4 kommenttia:

  1. Mulla on noi aterimet ja niissä on pyöreä leima Hackman Sorsakoski...

    VastaaPoista
  2. Näistä sun löydöistä on niin kiva lukea! Ihan jännitän mitä nyt on löytynyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa kuulla, kiitos! Täytyypä alkaa kuvailla ja kirjoittaa, jotta saan uusimmat löydöt esiteltyä.

      Poista