sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Alkuvuoden kirppislöytöjä

Jotenkin sitä aina uuden vuoden alussa miettii, että tavaroita ei ainakaan raahaa edellistä vuotta enemmän kotiin kirppareilta ja sitten löytää itsensä kirppikseltä ja huomaa, että käsillä on vaikka mitä mahtavuuksia. Tämä siis alustuksena alkuvuonna tekemiini löytöihin. Ainakin vaatteita on tullut jälleen vastaan vähän liiankin runsaasti.


Tavarapuolella ollaan turvallisilla vesillä. Siniset Kilta-lautaset löytyivät Salon Second hand marketista yhteensä kympillä  ei siis aivan ilmaiseksi, mutta lautaset ovat todella hyväkuntoiset ja vielä sellaista kokoa, mitä minulla ei aivan valtavasti vielä ole.


Pienoinen lipsahdus, mistä kirjoitin jo viime postauksessa, ovat Kaj Franckin suunnittelemat Scandia-aterimet. Olen näitä "raidallisia" ottimia ihaillut jo pitkään, mutta tähän asti olen puhunut itselleni järkeä. Nyt järkipuhe ei enää auttanut, vaan olen selvästi keräilymoodissa. Nämä aterimet ovat lapsuudestani tuttuja: söin aamupuuron tämän sarjan lusikalla niin kauan kuin muistan. Mummuni luona näitä Scandioita ainakin oli myös.

Hackman aloitti Scandioiden uustuotannon pari vuotta sitten. Olin hetkellisesti innostunut näitä jopa uutena ostamaan, kunnes mietin taas tarkemmin asiaa. Ei, keräilen mieluummin pikku hiljaa vanhoja ottimia, jotka ovat aikoinaan valmistettu Suomessa ja noudattavat Franckin alkuperäistä suunnittelutyötä.


Ja sitten ne vaatteet. Ihan ykkössuosikkini alkuvuoden löydöistä on todellinen perusvaate: mustavalkoraidallinen college-paita. Paita on ihanan pehmeä ja se on 100%:sta puuvillaa. Kyseessä on Ralph Laurenin joku 'halvempi' alamerkki. Paita löytyi Töölöntorin Relovesta 18 eurolla.



Toinen raidallinen löytö on suomalainen paksuraitainen takki. Tätä aion pitää kevättakkina, vaikka vaate voisi olla paitakin/tunika. Minulle tuo on passelin kokoinen, kun alla on vähän vaatetta. Takki on aika retro, mutta eihän se mitään. Vaate ei muuten ole Marimekkoa tai Vuokkoa, vaikka ulkomuoto voisi vihjata siihen suuntaan. Tämä löytyi Mäkelänkadun Emmauksesta, kun kaikki vaatteet olivat 50%:n alessa. Hinnaksi jäi naurettavat 2,25 euroa.




Emmauksesta löytyi myös Järvisilkin mustavalkoinen liivi. Ystäväni on suuri Järvisilkin fani ja tarjosin hänelle ensin tätä liiviä, mutta lopulta vaate jäi minulle. Liivi on ehkä hitusen liian Aasia-vibainen, mutta oikealla tavalla yhdistettynä tuo pääsee varmasti käyttöön. Silkkiliivi maksoi 2 euroa. Samasta paikasta nappasin matkaani myös More & More -merkin hameen 1,75 eurolla. Hame ei ihan mene omaan ajatukseeni siitä, millaisia vaatteita tulisi hankkia käytettynä (uudehko ketjuliikevaate), mutta hame on sen verran laadukkaan oloinen ja monikäyttöinen, että päätin venyttää hankintaperiaatteitani – ja teinhän niin myös mustavalkoisen paidan kohdalla.

Kårenin kirppiksellä myymisen lisäksi vilkuilin tietysti myös muiden myyjien pöytiin. Tätä on todella vaikea välttää, kun on itse myymässä ja houkutuksia on niin lähellä ja niin paljon.


Oikeastaan kirppismyyntitapahtumia varten hankin Kårenilta nipun rautalankahenkareita 2 eurolla. Nyt ei tarvitse enää niputtaa vaatteita parille henkarille kotona, kun on myyntihommia tiedossa. Henkareille oli käyttöä myös Kårenilla. Sain muuten mukavasti tavaraa kiertoon varsinkin vaatteita, eli myyntihommat sujuivat kivasti.




Sittenhän hankin heti tietysti uusia vaatteita tilalle, heh. Todella 90-lukulainen kukkamekko löytyi vastapäiseltä myyjältä 2 eurolla. Mekossa on hauskat taaksesolmittavat nauhat. Tämä tapaus on todellinen aikamatka  nyt vain kesää odottelemaan, niin pääsen testaamaan mekkoa tositoimissa. Toinen mekkolöytö Kårenilta on viskoosinen hihaton tapaus. Tykkään tämän värityksestä erityisesti. Tämäkin vaate maksoi 2 euroa.


Turun Kaskenkadulla on avannut Kasken kirppis. Suurin osa myytävästä tavarasta on vaatteita ja vielä uudehkoja vaatteita. Kirppis ei ehkä ole tuleva lempipaikkani, mutta kuten niin usein kirppiksillä, vastaan tuli yksi positiivinen poikkeus: super lämpimät suomalaiset Aaltosen talvikengät. Nämä nyörikengät ovat mielestäni todella kivat. Nyt tosin pakkaset taitavat olla jo melkein ohi tältä talvelta ainakin täällä etelässä, eli lämpimille karvavuorikengille on enemmän käyttöä ensi talvena.


Kengät maksoivat 6,90 euroa. Vahasin nuo ja nyt ne näyttävät mielestäni todella hyviltä. Kengissä on hauska kullan värinen yksityiskohta.

Oletteko tehneet hyviä löytöjä alkuvuonna kirppiksiltä?

Mukavaa helmikuun loppua, kevättä kohti mennään!

15 kommenttia:

  1. Scandiat on ihania! Tai lähinnä lusikat, ruokahaarukat ja veitset ei oo miun makuun. Oon keräilly näitä jo yli 20 vuotta, enää ei tahdo sopuhintaan löytyä. Lusikoita on varmaan kuutta eri kokoa ainakin, arjessa yleisimmin miulla on isossa teemukissa jälkkärilusikka kun se on siihen just hyvän kokoinen. Nykyään tulee enimmäkseen ostettua tarjoiluvälineitä: kauhoja ja voiveitsiä, pikku haarukoita. Viimeksi löysin tarjoilulusikan, maksoi kympin eli kauheen kallis kirppisostos, mutta kun ikinä ennen ei oo tullu sellasta vastaan. Ja on se kyllä ollu hyvä ja paljon käytössä et ehkä ei niin kallis sit kuitenkaan. 😊 Onnea etsintöihin meille molemmille, onneksi on eri apajat! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scandioista tykkää tosi moni ja hinnat on usein tosi kovia. Tuossa postauksessa näkyvät 3 aterinta sain 4 eurolla, eli olin tyytyväinen hintoihin. Pidetään peukut pystyssä, että kohtuullisen hintaisia aterimia tulee meille molemmille vastaan!

      Poista
  2. Kiitos Järvenpään kirppisten vinkkauksesta. Minulla oli tilaisuus käväistä niillä. Fridasta pidin kovasti ja samassa rakennuksessa olevasta toisesta kirpparista. Löysin mm. Ihanan juhla asun ja etsiskelemäni uunikulhon. Parhain löytöni oli silkkipaitapusero ja siinä valmistuspaikkana Länsi Saksa. Paksua laadukkaan oloista kangasta ja taatusti vanha. Helmi kirppiksellä näkyi olevan tuoreempaa vaatetta ja etenkin lastenvaatetta. Siellä hinnat olivat korkeahkot. Itse kirppari oli siisti ja paljon porukkaa. Kahvila oli hyvä, mutta normaalia kahvila hintatasoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Fida oli musta myös tosi kiva paikka ja pitää mennä uudelleen Järvenpäähän ehdottomasti koluamaan kirppiksiä. Tuo tekemäsi silkkipaitalöytö kuulostaa mahtavalta!

      Poista
  3. Scandioita ollaan keräilty kirppareilta muutaman vuoden ajan aika onnistuneesti, niin että meillä on nyt kakkoskodissa Turussa tusinan verran aterimia sekä pari soppakauhaa, pari juustohöylää, salaattiottimet, voiveitsiä ja muita. Minäkin ensin ihastuin ajatukseen nykyaikaisiata Scandioista, mutta ihastus kesti vain hetken. Hankin mieluummin vanhoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scandia on ihanaa ja moni tuntuu niitä metsästävän. Tusina olisikin mukava määrä, jospa siihen itsekin joskus pääsisi.

      Poista
  4. Pidän molempien mekkojesi kuoseista ja noi Aaltosen kengät on ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään itse myös kovasti noista Aaltosen kengistä.

      Poista
  5. Ihana seurata sun kirppislöytöjä! Kun olet tuollainen "kilta-guru" ja tunnistat sarjan osat leimatta ym, niin olis kiva lukea joku postaus esim kilta ja teema-astioiden erottamisesta jos leimaa ei ole, sekä myös lempi-killoistasi. Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, voisin jossakin kohtaa kirjoittaa postauksen Kilta- ja Teema-astioiden eroista. Pieni hankaluus on se, että mulla ei ole Teema-astioita laisinkaan, eli esim. kuvien avulla olisi helpompi ehkä toteuttaa tuo, mutta katsotaan, miten lähestyn asiaa.

      Poista
  6. Ihania löytöjä sulla! Itse oon löytänyt 60 luvun turkoosin mekon ja froteisen kesämekon...toivottavasti tulee lämmin kesä. Sitten pari kivaa punaista pikkulaukkua, toinen 60 ja toinen 70 luvulta. Ja molempiin sopivat eccon kengät vähän vintage tyylillä. Nettikirpparilta sitten alepäivänä musta 50 luvun mekko. Ja alle alusmekko. Nyt täytyy pitää vähän ostoslakkoa. Tänä vuonna koitan olla ostamatta vaatteita uutena.

    VastaaPoista
  7. Tästä innostuneena kaivoin Scandiat esiin pitkästä aikaa. Mieheni peri niitä tädiltään ja tosiaan lusikoitakin on kuutta eri kokoa, kuten joku jo kommentoikin aiemmin. Ne minit mokkalusikat on söpöt. Lisäksi meillä on kalaveitset ja -haarukat, voiveitsiä, leikkelehaarukoita, tarjoilulusikat ja kakkalapio. Niin ja tietysti myös haarukat ja veitset. Nämä alkuperäiset on paljon pienemmät kuin ne uudistuotantoversiot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno setti Scandioita teillä! Nuo vanhat ovat omaan makuuni mukavamman kokoiset kuin uudet.

      Poista
  8. ��Ei nyt sentään kakkalapiota vaan kakkulapio ��

    VastaaPoista