lauantai 9. kesäkuuta 2018

Turkoosit Faunat


Pieni Fauna-kokoelmani on lisääntynyt neljällä turkoosin värisellä jälkiruokakulholla. Tämä turkoosin tai vaaleansinisen sävy on mielestäni todella kaunis. Esimerkiksi keltaisena Faunaa ei ole tehty laisinkaan, vaikka tuokin väri voisi olla aika kiva.

Hinnat näissä sinertävissä astioissa ovat usein aika suolaisia. Kulhot maksoivat 8 euroa kipale. Mielestäni hinta oli ihan ok, vaikka tietysti halvemmalla aina haaveilen näitä löytäväni.


Kuvasin nämä turkoosit kulhot hennon vaaleanpunaisten tai vaalean persikanväristen isompien kulhojen kanssa, niin näkyy myös kulhojen kokoero. En tajunnut Hassisen kirppiksellä, mistä nämä löytyivät, että kulhoja edes on kahta eri kokoa. Kotona tuli sitten yllätyksenä, että nämä punertavat kulhot ovat isommat.


Fauna on peräisin Oiva Toikan kynästä ja sarjaa on valmistanut  Nuutajärvi 19701980-luvuilla. Sarja on suhteellisen laaja ja väreistä yleisimmät ovat väritön, vihreä ja ruskea. Itse en ole koskaan törmännyt näihin vaaleanpunaisiin astioihin muualla. Ajattelin itse asiassa luopua noista isommista kulhoista, eli jos keräät juuri tuota sävyä, niin nämä olisivat mahdollisesti nyt tarjolla.

Löytyykö lukijoista muita Faunan ystäviä? Toikan suunnittelema Flora-sarja on myös aivan ihana, mutta olen päättänyt pitää näppini siitä kurissa.

Aurinkoista ja kaunista viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Kuka nyt tuollaisia maljoja voisi vastustaa. Helposti sortuisin noihin, jos kohdalle sattuisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nämä ovat kauniita ja vaikeasti vastustettavissa olevia.

      Poista
  2. Kaunis väri, mullakin on vähän isompi ruskea ja vihreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Tykkään kovasti myös vihreästä Faunasta.

      Poista
  3. Fauna on kyllä hieno, mulla on yksi kirkas pullalautanen ja kuusi turkoosia snapsilasia, kun kerran halvalla sai. Voisin muuten olla kiinnostunut noista vaaleanpunaisista, mutta vaan on kaapit niin täynnä ja en tarvitse uutta sarjaa kerättäväksi, vaikka kuinka kiinnostaisi. Pitäisi ehkä luopua noista nykyisistäkin, kun mulla on kaapeissa myös Floraa. Osa uutta tuotantoa, mutta myös äidiltä saatuja vanhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan "ongelmasi", kaapit niin täynnä kaikkea ihanaa, että ei kamalasti voi kerätä mitään uutta. Flora on kyllä ihanaa, eli ehkä ihan hyvä vähän rajata keräilyä.

      Poista