sunnuntai 20. elokuuta 2017

Keltaista Kiltaa


Bongasin tori.fi:stä ilmoituksen, missä komeili ihana setti keltaista Kiltaa: kannu, kaksi vatia, soikea lautanen, kulppi kannella ja pikkulautanen. Minun oli suorastaan pakko laittaa viestiä myyjälle ja pääsin katsomaan astioiden kunnon ennen lopullista ostopäätöstä (reilua!). Tämä koko kokonaisuus maksoi 40 euroa.



Kaikki muut osaset ovat virheetttömiä, mutta kulpin kannessa  sopii myös uunivuokaan  on pieni särö. Pieniä lasitevirheitä ja naarmuja on osassa astioissa, mutta nuo kauneusvirheet eivät minua haittaa. Toisin olisi, jos esimerkiksi paloja puuttuisi.

Tuo iso kulppi on muuten yksi suosikeistani Kilta-astioissa. Jotenkin sen muotoilu iskee ja lujaa. Kahva kruunaa kokonaisuuden. Yksi iso kulppi minulta löytyykin jo valkoisena.


Iloinen yllätys setissä oli tämä soikea lautanen, mitä minulla on vain ruskean mustana kolme kappaletta. Nyt on yksi keltaisenakin! Tämä astia on ollut osa Kiltaa vain hetken, vuosina 19591962.


Näiden astioiden kuvaaminen oli muuten tuskallista tällä erää. Helsingin asunnossa ainoa kuvauspaikka on ruokapöytä (tai siis työpöytä) ja ikkunasta tuleva valo aiheutti sen, että suunnilleen kaikista kulmista oli vastavaloa. Tämänkin takia kuvien väritasapaino on hassu ja en saanut ns. samaa keltaista kaikkiin ostoksiin.  

Näitä tarjoiluvateja minulla on monessa värissä, mutta kapeampaa mallia ei ollut aikaisemmin keltaisena. Tuollaisen ison vadin rottinkikehikkoineen sain ystäväni avustuksella aikaisemmin tänä vuonna, eli iso vati pääsi jo myyntiin ja uuteen kotiin, kiitos Siivouspäivän.



Rentouttavaa sunnuntaita ja aurinkoista tulevaa uutta viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Olipa edullista Kiltaa.
    Opin jutustasi uuden sanan, kulppi. Luulin ensin kirjoitusvirheeksi, mutta kun se toistui, piti googlata ja kulhohan se on. Yritän painaa sanan mieleni käyttöä varten, koska pidän suomenkielen sanarikkaudesta. Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos kommentista Ilona! Tuo kulppi oli mullekin ennen Kiltaa vieras sana. Postauksessa näköjään toistelen kulppi-sanaa innoissani, varmaan siksikin pisti silmään.

      Poista
  2. Huomenta! Ei olis pitänyt avata tietsikkaa näin aamusta...nyt helotan vihreänä koko päivän ;) Keltainen Kilta on ehdoton suosikkini.
    No aikuisten oikeesti en ole kateellinen kuin pikkuisen ja haluan onnitellla ihanasta löydöstä. Kirppistely ja kierrätys kunniaan!
    T. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Pidän peukut pystyssä, että sulle tulee vastaan myös halpaa keltaista Kiltaa!

      Poista
  3. Kylläpä on kaunis. Ihana toi kannu, värikin on mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Tykkään itsekin kovasti tästä keltaisesta Killasta.

      Poista
  4. Ihana löytö! Onnittelut <3 Kannu on minustakin niin söpö ja keltaisena tuo auringon mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Tämä keltainen Kilta on ihanan aurinkoinen <3

      Poista