sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Hyödyllisiä ja hyödyttömiä kirppislöytöjä

Eilen lauantaina oli puolipilvinen päivä ja onnistuin napsimaan pari valokuvaa ennen kuin päivä taas pimeni. Sisustus alkaa pikku hiljaa asettua paikalleen, mutta makuuhuoneessa on edelleen totaalinen kaaos. Vielä ei ole siis laajempien sisustuskuvien aika, mutta joitakin yksityiskohtia uudesta asunnosta tulee näkyviin kyllä näiden kuvien myötä.


En ole tänä vuonna käynyt vielä kertaakaan kirppiksellä, mutta viime vuoden hankintoja on postaamatta useampia. Keittiöjakkaran hankkimisesta olemme puhuneet jo kauan. Turussa olisi ollut aivan yhtä lailla tarve tällaiselle, mutta nyt vasta tämän asunnon myötä jakkara hankittiin. Tämä yksilö löytyi Turusta kierrätyskeskuksesta kympillä. Aikaisempi omistaja on tainnut maalata jakkaran valkoiseksi.


Itse asiassa asunnon ylimmät kaapit ovat niin korkealla, että en tämänkään kanssa niihin yllä, mutta esim. keittiökaapiston ylimpiin hyllyihin pääsen näillä sentään käsiksi.




Vihreä Aarikan Riemuraita-purkki tarttui matkaani syksyllä Hyvinkään Kirppis & outletista 4,50 eurolla. Näitä Riemuraitoja minulla on nyt punaisena, ruskeana ja vihreänä. Jos halvalla hinnalla vastaan tulee vielä muita värejä, saatan pari purnukkaa vielä hankkia, mutta aika hyvä määrä purkkeja jo on. Säilytän näiden peltipurkkien sisällä kuiva-aineita.



Vaaleanpunainen samettipäällysteinen tyyny löytyi vitosella Espoon SPR:n Kontista. Tyyny menee varmaankin sohvalle tuomaan vähän vaaleampaa ilmettä tummanpuhuvaan kokonaisuuteen, mutta vielä tyyny on majaillut metallisen pinnatuolin pehmusteena. Tyyny on alkujaan Ikeasta ja päällinen 100 %:sta puuvillaa.



Niin sanotusti hyödytön kirppislöytö -kategoriaan pääsee valkoinen keramiikkamaljakko. Maljakoista minulle ei niin sanotusti ole laisinkaan pulaa, enkä edes käytä maljakoitani kamalan tiuhaan, eli tämä kapistus oli vain liian houkutteleva yksilö, että olisin voinut sen jättää Hyvinkään Tingi ja tongi -kirpparille. 


Maljakko myytiin Arabiana, mutta leimaa ei ole. En ole löytänyt tietoa tästä maljakosta laisinkaan. Jos siis tunnistat tämän, niin kerro ihmeessä, mistä maljakosta on kyse! Hintaa tällä oli 9 euroa.

Seuraavaksi makuuhuoneen kaaoksen kimppuun. Mukavaa sunnuntaita ja tulevaa uutta viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Kyllä tuo valkoinen maljakko on Arabiaa, meiltä löytyy samanlainen harmahtavan ruskeana ja siinä on leimat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiitos tiedosta! Kivaa, että maljakko vahvistui Arabiaksi.

      Poista