Syksyyn sopivia löytöjä

Syksyn tullen kumisaappaat, sadetakit ja lämpimät villapaidat alkavat kiinnostaa aivan uudella tavalla. Minulla on hieman ambivalentti suhde syksyyn: yhtä aikaa rakastan ruskan värejä, kuulaita syysilmoja ja sienestämistä, mutta toinen puoli minusta inhoaa hirvikärpäsiä, vesisadetta ja pimeneviä iltoja (ja iltapäiviä!).

Onneksi tänä syksynä olen ehtinyt vähän metsästää sieniäkin − tuossa lajissa on jotain hyvin samaa kuin kirppistelyssä: koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä ihanuuksia tulee vastaan ollaan sitten metsässä tai kirpparilla.

Tätä vuotta uutisoitiin alkusyksystä todella huonona sienivuotena, mutta Turun saaristossa ainakin tuntuu löytyvän jopa tavallista enemmän sienisaalista. En valita. Intouduin siinä määrin sienien määrästä, että hankin selvästi isomman sienikorin (kuvassa vasemmalla) messävän saaliin toivossa. Eipä tarvinnut turhaan Wanhasta Nestorista koria hankkia, koska sieniä löytyi mukavasti vieläkin.

Kori maksoi 7,50 euroa ja pääsi heti tosi toimiin.

Sitten seuraa sarjasssa never say never -ostokset: alkujaan Maija Isolan (1927−2001) Marimekolle suunnittelema Unikko-kuosi on minulle kovin ristiriitainen asia. En olisi vaikkapa kymmenen vuotta sitten uskonut, että haksahdan Unikko-sadetakkiin. Niin kuitenkin kävi.

Tämä Mika Piiraisen suunnittelema sadetakki tuli vastaan Hyvinkään Tingi ja tongi -kirpparilla 10 eurolla ja nappasin sen kirppishyllystä todellisen materialistihaukan elkein. Takki on minulle aivan sopiva: saan sen syystakin päälle hyvin ja sen pitkä malli suojaa isommaltakin sateelta ihan kunnolla.

Unikko on minusta aina toiminut isossa koossa: alkujaan kuosia oli käsittääkseni juuri isoina kuvioina tekstiileissä. Ihanimpia ovat 1960-luvun muotikuvat, missä unikko koristaa hulmuavia isoja helmoja ja massiivisia lierihattuja. Ehkä se ällötys kuosia kohtaan muodostui 1990-luvun lopussa, 2000-luvun alussa, kun Unikko taisi tehdä niin sanottua toista tulemistaan ja Marimekko alkoi punkea unikkoa vähän joka paikkaan. Ja vielä todella pienessä koossa: tuli television raamit, sauvakävelysauvat, pikkukukkarot...apuaa.

Tässä sadetakissa kuvio on mielestäni tarpeeksi runsaan kokoisena. Iso kukinto ei meinaa kunnolla mahtua takin selkään − ja hyvä niin! Pidän itse myös tästä tummasävyisestä unikosta enemmän kuin aivan ikonisemmasta värivaihtoehdosta, eli punaisesta versiosta.

Saattaa myös olla, että olen pehmentynyt Unikon suhteen pikku hiljaa. Olen nähnyt tarpeeksi monta coolia Unikko-farkkutakkia, uusia kultaisia unikoita college-paidoissa, todella graafisen oloista jättiunikkoa isossa neulepaidassa ja niin edelleen.

Toivottavasti en kuitenkaan ihan niin pahasti pehmene, että alan haaveilla pikkuruisesta unikkopiiperryksestä − ehkä sellaista ei enää ole edes tarjolla, toivotaan niin.

Millaisia ajatuksia klassikkokuosi herättää?

Kaunista ja värikästä syksyn jatkoa, palataan kirppisjuttujen pariin pian taas!

Pöytäliina, kengät ja pari vaatetta

Osa lukijoista saattaa tietää, että en ole ns. pöytäliina- tai verhoihminen. Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa näistä kodintekstiileistä, en vain koskaan ole opetellut käyttämään kumpaistakaan. Pöytäliinojen kohdalla minua myös pelottaa, että ihastun niihin niin pahasti, että alan keräillä vielä niitäkin.

Turun-kodissa vain keittiössä on Vuokon punaraidalliset verhot, mutta muissa huoneissa luotetaan verhottomuuteen (makuuhuoneessa rullaverho). Helsingissä minulla on mustavalkoruudulliset verhot – ne ovat roikkuneet viimeksi kuulemma 1970-luvun lopussa vanhempieni luona, mutta nyt verhot pääsivät ikkunaan uudelleen tänä syksynä. Lapsuudenkodistani ovat peräisin myös Vuokon verhot.

Helsingin-kodin keittiö kaipasi väriä ja keinoja naamioida ei-niin-sulokas lastulevypöytä mukavamman näköiseksi. Bongasin syyskuussa Kampin kirpputorilta Maija Isolan Marimekolle suunnitteleman Keisarinkruunu-kankaan ja se oli sitten menoa. Kangas taitaa olla verho, mutta taittelin sen kaksinkerroin ja nyt se toimittaa pöytäliinan virkaa. Tykkään pöydästä näin valtavasti! Liina tuo ryhtiä, väriä ja eloa muuten hieman ankeaan keittiöön. Pöytäliina ei ollut aivan halpa, mutta ainakin halvempi kuin uutena ostettuna (26 euroa).

Vaaterintamalla postaamatta on jäänyt muun muassa Siivouspäivästä kympillä löytyneet harmaat Converse light -kengät. Tätä mallia ei taideta enää valmistaa ja olin kovin iloinen, kun bongasin nämä harmaat melkein käyttämättömät tossut itselleni. Näitä ehdin käyttää kuivan syksyn aikana, eli ostos ei joutunut odottelemaan kevääseen.

Zaran harmaat farkut löytyivät puolestaan neljällä eurolla Relovesta. Olen nyt kahden vaiheilla: onko housut sittenkin liian isot minulle, mutta yritän vielä antaa niille mahdollisuuden. Harmittaa, että edelleen teen näitä hutiostoksia, vaikka sovitan nykyään (melkein) aina vaatteet.

Musta trikoopaita on hauskan mallinen. Hieman lyhyempi malli toimii kivasti, jos hame tai housut ovat tarpeeksi korkeat. Paita löytyi Kampin kirpputorilta neljällä eurolla.

Tällaisia hyvin arkisia ja tavallisia kirppisostoksia. Postissa on tulossa minulle ei-niin-tavallinen ostos. Toivottavasti pääsen esittelemään teille suht pian uuden kulhotulokkaan.

Valkoista valkoisella

Valkoinen väri on tuottanut minulle jo pitkään ongelmia. Varsinkin vaatteissa. En taida omistaa yhtään kokovalkoista vaatetta. Sisustuksessa olen lempeämpi tätä väriä kohtaan, mutta en haaveile kliinin valkoisesta kodista. Asunnossamme kaikki seinät ovat tosin valkoisia ja esimerkiksi olohuoneen pöytä on kiiltävän valkoinen, mutta tämän enempää valkoista ei sitten tarvitsekaan olla.

Astioissa ja asusteissa (paitsi tekonahkaiset kengät..nounou) valkoinen onkin sitten taas eri juttu. Selailin pitkästä aikaa huuto.netia ja päätin kokeilla huutisonnea monen vuoden tauon jälkeen. Syy palvelun uudelleenaktivointiin oli viisi paria Kilta-kahvikuppeja. Sain kupit kolmen euron kappalehintaan. Yksittäisiä kuppeja löytää kyllä huomattavasti halvemmallakin, mutta pieni setti samaa väriä kiehtoi tällä kertaa enemmän kuin ns. eriparisetit. Onnistuneen huutisoston jälkeen olen taas aktiivisemmin kurkkinut huuto.netia, mutta vielä ei ole osunut silmään mitään yhtä hyvää diiliä.

 

Ihan perinteiseltä kirpparilta (Ykköstien kirpputori) löysin puolestani Marimekon kaksi Maija Isolan suunnittelemaa Muija-kuosista peltipurkkia. Nämä purkit eivät olleet halpoa (à 4 euroa), mutta ne olivat erityisesti mieleeni, koska lapsuuden kodissani tällaisissa on säilytetty esimerkiksi korppujauhoa. Pohjassa komeilee Marimekon logon ja Made in Finland -tekstin lisäksi GWS-teksti. En ollut tajunnutkaan, että retropurkkeista tuttu GWS on jatkanut toimintaansa myöhemminkin ja valmistanut purkkeja eri brändeille.

Viimeinen valkoinen ja ehkä hieman turhakin ja kalliskin ostos löytyi Facebookin paikalliskirpparilta. Alan selvästi tulla vanhaksi, koska omasta lapsuudestani muistuttavat asiat innostavat entistä enemmän. Tämän tyyppinen ehkä pinkki muovikassi minulla oli joskus aikoinaan! Muovinen ranta- tai kesäkassi on hieman epäkätevä, mutta ei se mitään. Nyt puuttuvat enää kesäkelit!

Muovinen verkkokassi 8 euroa Facebook-kirppikseltä.

Ps. lisäsin blogin Blogipolkuun.