Lusikkakasa ja kulho

Kävin pitkästä aikaa Mimmin kirppiksellä. Tuo kirpputori oli ennen lähellä Kupittaan asemaa ja tuolloin siellä tuli käytyä huomattavasti enemmän kuin nykyään. Uudet tilat entisissä Telesten tiloissa ovat kyllä entistä ehommat. Paikassa on paljon huonekaluja, mutta olohuoneeseen kaipaamaani kevytrakenteista mieluiten nahkaista nojatuolia ei ole löytynyt vieläkään. Haaveissa olisi hieman elokuvaohjaajan tuolin kaltainen vanhempi tuoli, mutta sen ainoan kerran, kun olen tuollaisen istuimen nähnyt (huuto.netissä), en ole uudelleen enää vastaavaan törmännyt.

Mimmiltä mukaani lähti keltainen pienemmän kokoinen Kilta-kulho ja kasa alpakkalusikoita. Osa kasan lusikoista on peräisin aikaisemmalta reissultani Lähetyskirpputorille. Kaikkien lusikoiden materiaali ei ole tuo metallisekoite (tunnetaan myös uushopeana). Pidän alpakan tavasta tummua ja aioin käyttää näitä sekalaisia lusikoita Tsaikka-lasien kanssa.

Huittinen

Kävin Huittisissa kahdella kirpparilla. Tampereelle matkan piti alun perin kulkea Urjalan ja Viialan (tai siis nykyinen Akaa) kautta, mutta matkareitti muuttui ja samalla myös kirppispitäjä. Ensimmäinen kohde oli Huittisten pääraitin Kellari-kirppis. Paikka on hyllykirppiksen ja vanhantavaran liikkeen sekoitus.

Loosien puolelta löytyi mustanruskea Kilta-lautanen ja tummasävyinen kukkatunika. Hypistelin Vero Modan tunikaa jonkin aikaa ja olin hieman epäileväinen vaatteen suhteen. Materiaalilappu oli leikattu pois, eli en tiedä varmaksi paidan koostumusta. Polyesteriä se taitaa olla. Juuri nyt ostos hieman harmittaa. Miksi haksahdin aika kivaan paitaan, kun tiedän jo nyt että tunikasta ei tule ikisuosikkia. Minua on alkanut entistä enemmän häiritä hutiostot – vaikka kyseessä onkin käytetyt vaatteet. Seuraavaksi harkitsen entistä paremmin. En kyllä aivan ensimmäistä kertaa tee tällaista lupausta, mutta ehkä nyt kuppini alkaa olla jo tarpeeksi täynnä. Vaikka eurolla saa, ei se silti tarkoita, että kaikki on pakko omistaa.

Takaisin materialistin maailmaan. Kellari-kirppikseltä ostin myös mittapullonmallisen lasikorkillisen pullon. Varsinkin tuo lasinen korkki ihastuttaa minua kovasti.

Toinen, pikainen kohde oli Kakkostien kirppis. Paikka on hallimainen rumilus pellon laidassa. Hallin vieressä majailee hieno vanhempi puurakennus, vanha kansakoulu kenties. Tämä kirpputori oli ns. aika perus. Paljon lastenvaatteita, uusia polyester-rättejä (vähän niin kuin tuo kukallinen tunika...itseruoskintaa...), ylihinnoiteltuja emaliastioita ja peltipurkkeja.

Pikakierroksella käteen jäi: Katsuji Wakisakan vuonna 1973 Marimekolle suunnittelema Karuselli-kuosista tehty tyynyliina ja Peppi Pitkätossu -kirja. E hassumpaa.

Tsaikka, Kilta + tuntematon vati

Viimeisin astiakeräilyprojektini alkoi ennen joulua. Kohteena on jo tuotannosta lopetetut kultaiset ja pronssiset Timo Sarpanevan suunnittelemat Tsaikka-lasit. Olin vielä kymmenisen vuotta sitten vahvasti sitä mieltä, että Tsaikat ovat kammottavia. Niin se mieli muuttuu, muotoilumieltymykset vaihtuvat ja nyt fiilistelen näitä koristeellisia tee- tai glögilaseja todella paljon.

Varsinkin joulun alla monilla kirppareilla näkyi paljon hopeanvärisiä Tsaikkoja, mutta kultaiset ja erityisesti pronssiset tuntuvat olevan huomattavasti harvinaisempia. Salon reissulla silmiini osui pronssinen lasinpidike naurettavaan 40 sentin hintaan. Tsaikkoja on valmistettu myös värillisestä lasista, liiloja ja sinisiä laseja olen joskus nähnytkin.

Löytökirppiksellä käydessäni ostin kohtuullisen hintaisen perus-Tsaikan. Aion käyttää vain lasin ja laittaa hopeisen pidikkeen kiertoon.

Pidempiaikainen keräilykohteeni on Arabian Kilta-sarja. Kiltaa on kuulemma ollut kirppareilla aivan valtavasti noin 15 vuotta sitten. Asia ei yllätä laisinkaan, koska Kilta suunniteltiin aikoinaan arkiastiastoksi ja sen tuotantomäärät olivat hurjia. Kiltaa tehtiin vuosina 1953–1975. Olen huomannut, että Kilta-astioita löytyy usein myös ilman Arabian leimaa. Osa leimoista on jo kulunut pois kokonaan tai leimasta näkyy vain osa. En tiedä, onko tätä astiastoa tehty ns. kakkoslaatua aikoinaan vai mistä mahtaa johtua leimojen puuttuminen. Kopioimiseen en usko, mutta olisi hienoa tietää tarkemmin leimattomien astioiden alkuperä tai syyt. Ehkäpä kysyn asiaa vielä joskus Kysy museolta -palvelusta.

Mustanruskean Kilta-kulhon löysin Kirkkotien Ekotorilta. Olen löytänyt samaisesta paikasta aikaisemminkin kaksi samanlaista hyvin säilynyttä valkoista kulhoa. Tämänkertaisessa kulhossa ei ollut leimaa pohjassa, eli sain kipon todella halvalla. Viimeksi törmäsin Ekotorilla tähän astiaan, mutta sen pohjassa oli särö. Leima kuitenkin nosti hintaa. Omaksi onnekseni kaikki myyjät eivät tunnista Kiltaa, eli miellyttäviä astialöytöjä tulee edelleen vastaan tasaiseen tahtiin.

Astioissa "sorrun" joskus myös epärationaalisuuksiin. Ekotorilla katseeni kiinnittyi saksalaiseen lehdenmalliseen vatiin. En oikein tiedä, onko astialla funktiota. Saippuakupiksi se on liian iso, hedelmävadiksi liian pieni, mutta tuikkualustaksi juuri sopivan kokoinen. Tämä kynttiläalusta edustakoon kohti kevättä -osastoa.

Aarre + sälää

Yksi kirpputoriperiaatteeni, jolle ei ole edes mitään kovinkaan kummoisia perusteita, on Uffin välttäminen. Yksi käytännönläheinen syy kieltäymykselleni on Uffin euronpäivät, koska kannan noilta kirpputorimaailman hulluilta päiviltä kotiin harkitsemattomia ostoksia liian helposti. Kokemusta on. Suurin osa euronpäiviltä ostamistani vaatteista, on jo aika päivää sitten siirtyneet uusille omistajille. Toki poikkeuksiakin on ja niihin lukeutuu Mallimarin ruskea villakangastakki, jonka ostin viitisen vuotta sitten.

Nyt ruskealle 80-luvun alpakkavillaiselle takille löytyi kilpailija. Harmillista sinänsä, että Uffilla oli meneillään normaalit viikot, koska ostin omalla mittapuullani kalliin kirppistakin ja vielä Uffilta.

Mutta kyllä se on kaunis ja ihana. Ja vähän isokin, mutta sille ei voi nyt mitään. Kaulus on tekoturkista (aloin kyllä jälkeenpäin epäillä tätä asiaa, mutta olen lähes varma että se on tekoturkista, koska karva tuntuu kovin vaahtomuovimaiselta), kangas villaa ja laput viittaavat ompelimoon.

Säläkategoriaan menevät rock-henkinen nahkahame (leikkaan todennäköisesti nuo soljet pois), kukallinen huivi (taitaa olla villasekoitetta), mokkahansikkaat (käyttämättömät!) ja Hirmuhiirten luola -kirja (suosikki lapsuudesta). Kaksi ensimmäistä löytyivät Lähetyskirpputorilta 50 %:n alennuksella ja nahkahansikkaat Puutarhakadun Pelastusarmeijalta. Hirmuhiirten luola toi niin nostalgisia muistoja, että nappasin sen mukaani Löytökirppiksellä käydessäni.

Kierrätyskeiju

Kun alkuvuodesta törmäsin useammassa blogissa (esimerkiksi ihastuttavassa Hopeapeilissä ja Tyylitellen-blogissa) Kierrätyskeiju-haasteeseen/kampanjaan, ajattelin heti että mukana ollaan. Oma bloggailuni on sen verran alkumetreillä, että tällainen haaste tuntuu monella tavalla hurjalta, mutta kaipa blogikaapista täytyy jossain kohtaa tulla uloskin...

Oikeastaan jo tämä blogin kirjoittaminen on osa omaa henkilökohtaista kulutuskäyttäytymiseni tarkkailua (huomaan jo nyt hieman liiankin hyvin, että aikamoisella tahdilla ramppaan kirppareilla ja kannan tavaraa kotiini... ja en ole aivan varma, onko sekään hyvä asia mutta tätä asiaa voin pohtia tulevaisuudessa enemmänkin). Olen vähentänyt merkittävästi parin viimeisen vuoden aikana uusien vaatteiden tai tavaroiden ostoa ja olin jo miettinyt ennen Kierrätyskeijuista lukemista jotain samankaltaista uutta asennoitumista tähän vuoteen. Minulle kyllä sopisi myös 365-haaste, missä vuoden jokaisena päivänä pitää luopua yhdestä tavarasta kotoa. Ehkäpä otan tuon haasteen vastaan ensi vuonna. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nielen aivan pureksimatta, jos tämän vuoden aikana kirppareilta ilmestyy kotiin 365 uutta tavaraa.

Tänä vuonna aion siis olla ostamatta mitään uutta. Luulen, että minulla on kaapissa tarpeeksi aivan kaikkea, myös alusvaatteita, urheiluvaatteita tai sukkahousujakin. Toki jos kaikki sukkikset päättävät mennä rikki ennen vuoden vaihdetta, ostan tilalle uudet. En ole vielä päättänyt, sallinko ulkomaan matkoilla itselleni mahdollisuuden ostaa jotain uuttakin. Rajaehtona voisi olla se, että jos jotain uutta ostan, täytyy sen olla eettisesti tuotettua ja mieluiten paikallista designia. Katsotaan, sekoanko jossain kohtaa vuotta jossakin Primarkissa, mutta tavoitteet on hyvä laittaa korkealle heti alkuunsa.

Tässä vielä lyhyesti Kierrätyskeijuilusta, teksti kopsattu Hopeapeilistä:

Kierrätyskeijut on blogikampanja, johon osallistuvat (tyyli)bloggaajat eivät osta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana. Kirpputori-, vintage- ja second hand -ostoksia saa tehdä, samoin kierrätysmateriaaleista tehtyjen vaatteiden hankkiminen tai kierrätysmateriaalista tekeminen ja teettäminen on kierrätyskeijuajatuksen mukaista. Toiveenamme on oppia hyödyntämään jo olemassaolevia vaatteitamme paremmin erilaisissa asuissa ja ottaa käyttöön myös ne vaatteet ja asusteet, jotka tavallisesti jäävät rekin tai hyllyn takimmaiseksi.

Tarkoitus ei ole olla tiukkapipoinen, vaan harkitseva. Jokainen voi rajata omat erityistapauksensa pois, ja on ihan ymmärrettävää, että erityistapauksia tulee.

Kolme vaatetta

Kävin melkein puolentoista vuoden tauon jälkeen Yliopistonkadun Olga-neidissä. Vein aikoinaan myyntiin omia vaatteitani tuonne ja en ole sen jälkeen oikein osannut käydä ostomielessä Olgassa. Tällä kertaa kuitenkin kiertelin liikkeen läpi ja laiskuuttani (ja lämpimästä talvipukeutumisesta johtuen), ostin sovittamatta Arolan merihenkisen villamekon.

Arola on mm. Vuokon lisäksi suomalainen merkki, jonka vaatteisiin kiinnitän aina huomiota juurikin laadukkaiden materiaalien vuoksi. Akaan Seudun artikkeli kertoo Pirkko Arolan perustaman yrityksen tarinan. Vuoteen 1990 Arola oli pystyssä, eli mekko on tämän tiedon valossa luultavimmin 1980-luvulta. Hieman pitkät hihat siinä on ja malli on vähän liiankin väljä, mutta talvisäässä tämä mekko toimii mitä parhaiten (vyön kanssa).

Pistäydyin myös saman kadun varrella olevassa Pelastusarmeijan kirpparilla. Yleensä en osta housuja sovittamatta, mutta Zaran vahapintaiset housut eurolla uskalsin ottaa mukaani. Samaisella reissulla jalassani oli melkein vastaavat housut, eli tiesin koon olevan hyvä. Kotona en joutunut pettymään, koska housut onneksi istuivat.

Merihenkisten ostosten sarja jatkui, koska löysin myös tummansinisen puuvillaneuleen. Neule on paksu ja mukavan tuntuinen – ja mitä parasta, se on täyttä puuvillaa. Harvinaista nykyneuleissa, mitkä tuppaavat olemaan melkein aina ainakin osittain tekokuitua.

Maakunta-tournee

Parhaimpia elämyksiä tarjoavat lähes poikkeuksetta maakuntien kirpputorit. Paikkojen viehätys perustuu ainutkertaisuuteen. Tällaisella kirpputorilla ei tule vierailtua kerran tai pari kuukaudessa, vaan visiitti saattaa jäädä ainoaksi.

Viikonloppuna päädyin neljälle paikkakunnalle ja kuudelle kirppikselle. Matka alkoi Uudestakaupungista, jatkui Laitilaan ja päättyi Poriin Rauman kautta. Uudenkaupungin kirppiksillä olin nyt ensimmäistä kertaa. Myös Porissa vierailukohteena oli paikka, missä en ollut aikaisemmin käynyt.

Ensimmäinen kohde oli jännittävä yhdistelmä vanhanaikaista sekatavarakauppaa ja kirpputoria. Kaupan perällä oli erillinen syvennys, mistä löytyi noin kymmenen myyntiloosia. Ensivilkaisulla kirppisnurkkaus vaikutti surkealta, mutta onneksi jäin katselemaan tavaroita hieman pidemmäksi aikaa. Netistä poimimani tieto kirppiksestä oli vanhentunut, mutta tilalle oli tullut tuollainen Sisustuspuoti.

Olen haaveillut jo jonkin aikaa, että vastaani tulisi jossakin syrjäisessä paikassa jokin design-klassikko pilkkahintaan. Lauantaina tämä haave toteutui. Kirppispöydässä nökötti Oiva Toikan Fauna-malja. Kuudella eurolla. Uskomatonta. Aluksi ajattelin, että laitan maljan tietysti myyntiin, mutta nyt kun katselen tuota lasiastiaa ikkunalaudalla, en ole enää laisinkaan niin varma, luovunko siitä sittenkään. Faunaan liittyy myös muistoja lapsuudestani. Lapsena tosin join mehua saman sarjan laseista, mitkä noudattelevat tismalleen samaa muotoilua kuin malja, mutta vain pienemmässä koossa.

Toinen ostos, ehkä hieman huti, on Leviksen farkkuliivi. Liivi taitaa olla miesten ja sitä pitäisi hieman korjailla. Katsotaan, saanko sen kuntoon kesäksi vai päätyykö se kiertoon. Tavoitteenani on se, että en ostaisi korjausta kaipaavia, väärän kokoisia tai muuten tyylilleni ei-sopivia vaatteita. Aika hyvin olen onnistunut tässä tavoitteessa, mutta tuo farkkuliivi taitaa olla pakollinen moka - ja eihän sitä tiedä, josko siitä saisi vielä ihan kivan kesävaatteen.

Seuraava kohde oli Kauppapaikka. Luulin saapuvani huonekalukirpputorille, mutta paikka oli sekoitus perinteistä hyllykirppistä ja second hand -puotia. Myynnissä oli siis suloisesti sekaisin hyllykirppiskamaa, lajiteltua suomalaista lasitavaraa ja vanhempia huonekaluja.

Puinen ankka kaipaa silmiä itselleen ja vetonarua. Yritin tihrustaa ankan pohjasta pienellä präntillä olevaa tekstiä ja luulen että lelu on peräisin Neuvostoliitosta. Tämä ankka taitaa jossain vaiheessa päätyä lahjaksi lapsiperheeseen, kunhan vain saan maalattua sille ne silmät.

Samaisesta paikasta löytyi myös Arabian mustanruskea pieni kermakko. Keräilen Kiltaa (eli ns. vanhaa Teemaa) ja tuota pientä nekkaa en ole aikaisemmin nähnyt. Astian pohjassa on leima ja väri täsmää muiden Kiltojen kanssa. Löysin myös netin syövereistä todisteen astian kuulumisesta Kiltaan.

Seuraava kohde olikin tuttu ja hyväksi todettu Laitilan kirpputori. Paikka on siisti ja sympaattinen. Yläkerrassa on iso kokoelma mm. räsymattoja huokeaan hintaan. Mieleeni jäi myös komea funkkisseinänaulakko. Alakerta on puolestaan perinteinen hyllykirpputori. Tällä kertaa mukaani lähti ainoastaan pieni söpö hopeinen rasia ja käsinmaalattu rintakoru, minkä annoin jo lahjaksi.

Laitilan jälkeen matka jatkui Raumalle. Ratamakasiinin kirpputorilta ostin norsunmuotoisen säästöpossun. Näitä norsunmallisia possuja minulla on jo kaksi, eli pieni kokoelma on aluillaan...

Porissa päivän viimeinen kohde oli Jättilöytökirppis. Paikka oli suoraan sanoen melko ankea. Käynti ei kuitenkaan päättynyt laisinkaan ankeasti, koska kohtasin jotain yllättävää kirpputorin alakerrassa: Marimekon raidallisen kettu-possumaisen yöpukupussin. Tiedän, että Marimekko on myynyt kyseistä pussia 80-90-luvun taitteessa, eli aivan uutta Marimekkoa se ei ole. Mukaan mahtui myös itse ommeltu raidallinen paita hauskoilla napeilla.

Huh, aikamoinen kirppisrundi mahtui yhteen päivään.

Sunnuntaikirppis

Entisessä TV-tehtaassa majaileva Löytökirppis on tainnut päästä eroon pari vuotta jatkuneesta matalalennostaan, koska sunnuntaisella vierailullani paikka vaikutti mukavan elävältä. Hyllyjä kiertelemässä oli useampia ihmisiä – ei tietenkään ruuhkaksi asti – mutta uusi, raikkaampi meininki huokui tuosta paikasta. Hyvä niin, koska luulin vielä puolisen vuotta sitten, että tuo kirppis joutuu sulkemaan ovensa, koska hyllyt ammottivat tyhjyyttään ja tavarat eivät tuntuneet vaihtuvan ollenkaan.

Parantunut meininki koitui myös kohtalokseni. Kannoin kotiin ihan hyvän saldon kaikenlaista.

Metallinen hedelmäkulho. Ehkä hieman turha, mutta kuitenkin niin ihana. Klassinen sitrushedelmäkulho pääsi osaksi ikkunalauta-asetelmaani. Less is more. Noot.

Villahame. Hameessa ei ollut jäljellä enää materiaalilappua, mutta jos sormituntumaan on uskomista, on hameessa villaa, vähän angoraa ja ehkä hitunen tekokuitua. Lapussa lukee made in Hong Kong ja merkkiä en ryhtynyt edes googlettamaan.

Silkkipaita. Silkkipaidat ovat selvä heikkouteni. Tai oikeastaan kaikki, mikä on valmistettu kestävistä luonnonkuiduista. Silkki ja lampaanvilla ovat suosikkejani. Nykyään oikeastaan hyvin harvoin löytää ketjuliikkeistä esimerkiksi ihan oikeaa villapaitaa. Rekit notkuvat kaikenlaista tekokuitukuraa, mikä nukkaantuu hetkessä, eikä edes lämmitä tai hengitä pakkassäällä. Nappaan siis melkein poikkeuksetta laadukkaat villa- ja silkkipaidat mukaani, koska minusta tuntuu, että kymmenen vuoden kuluttua luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita saa oikein hakemalla hakea. Toivottavasti olen väärässä.

Tämä turkoosinvihertävä koristeellinen silkkipaita saattaa olla käyttämätön. Irrotin paidasta olkatoppaukset ja nyt odottelen kesää ja tälle paidalle sopivampia käyttökelejä.

Nahkaiset, lämpimällä vuorella varustetut suomalaiset talvikengät kuuluvat myös asioihin, joita en kamalan helposti kykene jättämään paikalleen, jos sellaiset osuvat silmääni. Kutsun tällaista nilkkurin ja saappaan välimuotoa mummokengiksi tai vanhan liiton -kengiksi. Vain ja ainoastaan hyvällä. Oma kokemukseni suomalaisista talvikengistä 70–80-luvuilta, on voittamaton. Kenkien pohjat on tehty kestämään liukkautta ja kylmää ja päällinen on paksua nahkaa. Käsittelin kengät lankilla (mitä, plankki on puhekieltä ja lankki on oikea termi!) ja tarvoin nuo jalassa kaksi kylmää päivää tuntematta kylmää kertaakaan. Nämä Mimosa-kengät on valmistettu aikoinaan Raumalla.

Viimeinen ostos oli Humppilan lasin neljä tuikkukuppia. Humppilan lasi ei ole vielä kirppiskentällä aivan niin kuumaa kamaa kuin Karhula, Riihimäki tai Nuutajärvi. Hassua kyllä, esimerkiksi tämän lasiastian hinta on noussut tasaisesti ja pian se on varmasti melkein yhtä trendikäs kuin tämä kynttilänjalka.