Kaunista pääsiäisen aikaa! Otin kaapeista esiin pääsiäiskoristeet, joita on huomattavasti vähemmän kuin joulukoristeita ja tein muutaman pienen asetelman. Ainoastaan Bella-kirppikseltä löytämäni sorsakori on uudempi osa, muut esineet ovat ilahduttaneet jo vuosia.
Upeat oranssit kynttilät sain lahjana Esmeraldalta – tuo väri on todella ihana. En tiedä, raaskiiko kynttilöitä edes polttaa.
Tänä vuonna hankin muutaman ruukkunarsissin, vaikka paremmin nuo taitavat kestää ulkosalla, kuin sisällä, mutta ainakin vielä kukat ovat ihan terhakkoja.
Pääsiäiskranssi pääsi seinälle. Näitä on nykyään yksi omasta takaa, pari muuta olen antanut ystävilleni. Tykkään kovasti myös pääsiäiseen sopivista överikransseista, mutta ehkä yksi kipale seinällä riittää.
Jo ennen pääsiäistä huomasin, että tulitikkukaktus oli tehnyt nuppuja! Nyt kasvi on kukkinut jo jonkin aikaa. Pienet keltaiset kukinnot sopivat hyvin myös pääsiäiseen.












Upea tuo pääsiäiskranssi, hyvää pääsiäistä.
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaMietinkin yhtenä päivänä pääsiäiskranssiasi, joten tässähän se nyt koreilee. Voisin tuon idean innoittamana tehdä joskus itselleni kranssin. Tuota rihkamaa kun tuntuu kerääntyvän. Olen joskus ostanut alesta Iittalan lasimunat. Ne ovat ikkunassa ja keramiikkapupuja löytyy joka lähtöön. Ei liene kiellettyä pitää niitä esillä muulloinkin. - terkuin pienen pihan Tuija
VastaaPoistaKiva kuulla, että kranssia on jopa kaivattu! Ja keramiikkapuput sopivat jokaiseen sesonkiin ehdottomasti.
PoistaKas, tulitikkukaktuskin voi kukkia! Kivannäköisiä kukkia. T Saukkis
VastaaPoistaJuu! Tuli ihan yllätyksenä minullekin.
PoistaMinulla oli kans noita kynttilöitä kaksi, lopulta poltin samoin aatoksin😂 Muistaakseni hommasin ne Åhlensilta, ei toki Suomesta helposti tuollaisia värejä löydä. Mutta onko Ruotsissakaan enää, en tiiä! Kiva kun ovat mieluisat! Ja kauniiseen pääsiäiskotiin sopivat hyvin!
VastaaPoistaRuotsalaista taattua laatua! En ainakaan vielä raaskinut polttaa - katsomaan vuoden kuluttua.
Poista